keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen ennusteet: Kevään 2017 sää Suomessa

Helmikuu näyttää Suomessa hyvin leudolta ja sateiselta. Helmikuun jälkeen lämpötilat palaavat ajankohtaan nähden tavanomaisempiin lukemiin. Koko kevät voi silti olla vähän tavanomaista lämpimämpi. Sen sijaan tämänhetkisten hyvin alustavien kesän vuodenaikaisennusteiden mukaan varsinkin Länsi-Suomessa on viitteitä tavanomaista viileämmästä kesäsäästä. Itä- ja Pohjois-Suomessa kesä kuitenkin voi olla vähän tavanomaista lämpimämpi ja kuivempi. Heinäkuu vaikuttaa kesäkuuta lämpimämmältä ja vähäsateisemmalta.

Huom.! Päivitän kevään ja kesän sään vuodenaikaisennusteet jatkossa tämän blogitekstin kommentteihin.



IRI: Lauhan helmikuun jälkeen palataan tavanomaisempiin lämpötiloihin

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) sään vuodenaikaisennusteen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa on keskimäärin odotettavissa helmi-huhtikuun kolmen kuukauden jaksolla tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista kylmempää 25 %:n todennäköisyydellä. Aivan lounaisimmassa Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on vielä hieman suurempi. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomen osalta ennuste ei näytä poikkeamaa tavanomaisesta.

Maalis-toukokuussa lähes koko Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia. Aivan eteläisimmässä ja lounaisimmassa Suomessa on kuitenkin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista kylmempää 25 %:n todennäköisyydellä.

Huhti-kesäkuun kolmen kuukauden jaksolla Suomessa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista kylmempää 25 %:n todennäköisyydellä.

Touko-heinäkuun osalta ennuste ei vielä onnistu antamaan Suomen osalta lämpötilapoikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Paikoin on pieniä viitteitä tavanomaista viileämmästä säästä.

The Weather Company: Helmi-huhtikuu 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi

The Weather Company arvioi kolmen kuukauden vuodenaikaisennusteessaan, että Suomessa on helmikuun alusta huhtikuun loppuun ulottuvalla ajanjaksolla keskimäärin 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää.

ECMWF: Helmi-huhtikuu 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi erityisesti Pohjois-Suomessa

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) sanoo, että Suomessa on helmi-huhtikuussa keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Pohjois-Suomessa poikkeama voi olla vähän suurempikin. Sademäärä näyttäisi olevan hieman tavanomaista pienempi.. ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

Venäjän ilmatieteen laitos: Helmi-huhtikuu tavanomaista lämpimämpi varsinkin Itä-Lapissa

Venäjän ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennuste helmi-huhtikuun kolmen kuukauden jaksolle näyttää Suomeen hieman tavanomaista lämpimämpää säätä. Selvimmin lämpimyys näkyy Itä-Lapissa, kun taas Etelä-Suomessa voidaan jäädä lähelle tavanomaisia lämpötiloja. Sademäärät ovat tavanomaisia.

Japanin ilmatieteen laitos: Helmi-huhtikuu tavanomaista lämpimämpi lukuun ottamatta sateista Länsi-Lappia

Myös Japanin ilmatieteen laitos ennustaa Suomessa olevan helmi-huhtikuussa tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpää on Itä- ja Etelä-Suomessa. Sen sijaan Länsi-Lapissa jäädään tavanomaisiin lämpötiloihin. Sademäärät ovat lähellä tavanomaista. Mikäli jotakin poikkeamaa ilmenee, todennäköisimmin Suomessa on hieman tavanomaista kuivempaa. Vain Länsi-Lapissa on mahdollisuus tavanomaista sateisempaan kevätsäähän.

NOAA/NWS: Erityisen lauhan ja sateisen helmikuun jälkeen kevät on varsinkin Suomen etelä- ja itäosissa vähän tavanomaista lämpimämpi

Syyskuun 2017 loppuun asti ulottuvissa ennusteissa kolmen kuukauden jaksoista selvästi tavanomaiseen verrattuna lämpimin on helmi-huhtikuu, jolloin lämpötilat kohoavat Etelä-Suomessa 2-3 astetta ja Pohjois-Suomessa 1-2 astetta tavanomaisen yläpuolelle. Maalis-toukokuussa lähes koko Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Aivan pohjoisimmassa Lapissa poikkeama on 0,5-1 astetta tavanomaisten lämpötilojen yläpuolella. Huhti-kesäkuussa ja touko-heinäkuussa suurimmassa osassa Suomea on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Näillä kahdella kolmen kuukauden jaksolla lämpimin sää (jopa 1-2 astetta yli tavanomaisen) keskittyy Itä-Suomeen, kun taas läntisimmissä Suomessa jäädään lähelle tavanomaisia lukemia. Kesä-elokuun ja heinä-syyskuun hyvin alustavissa ennusteissa Suomen keskilämpötilat ovat lähellä tavanomaista siten, että vain aivan itäisimmässä Suomessa ja Lapissa saattaa olla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, kun Pohjanmaalla puolestaan on pieniä viitteitä jopa tavanomaista viileämmästä säästä.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimin on helmikuu, suuressa osassa Suomea jopa 4 astetta yli tavanomaisen. Maaliskuussa ja huhtikuussa Etelä-Suomessa on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää, kun Pohjois-Suomessa poikkeama jää 0-1 asteeseen. Toukokuussa puolestaan suurimmassa osassa Suomea on 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää, mutta Etelä- ja Länsi-Suomessa poikkeama on 0-1 astetta. Kesäkuussa ja heinäkuussa Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaista. Lapissa ja Itä-Suomessa voi tuolloin olla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, kun samaan aikaan Suomen länsirannikolla on viitteitä 0,5-1 astetta tavanomaista viileämmästä säästä. Heinäkuussa tavanomaista korkeammat lämpötilat (verrattuna ko. kuukauden pitkän aikavälin keskiarvoihin) ovat todennäköisempiä kuin kesäkuussa.

Kaikkien ennustettujen kolmen kuukauden jaksojen sademäärät näyttävät olevan lähellä tavanomaista. Vain helmi-huhtikuun jaksolla on pieniä viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä. Kaikilla muilla kolmen kuukauden jaksoilla on todennäköisemmin tavanomaista kuivempaa kuin tavanomaista sateisempaa, erityisesti heinä-syyskuussa. Laajoja ja suuria poikkeamia verrattuna tavanomaiseen ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi sateisin on koko Suomessa helmikuu ja kuivin ehkä toukokuu. Muiden kuukausien sademäärät ovat lähellä normaalia, joskin myös maaliskuussa ja heinäkuussa on viitteitä tavanomaista kuivemmasta säästä, kun taas kesäkuussa voi olla tavanomaista sateisempaa.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

Lue tästä juhannuksen sääennuste, mutta älä usko sitä!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck kuudeksi kuukaudeksi. Metcheckistä voi katsoa jo nyt vaikkapa juhannuksen 2017 sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin juhannusaatoksi +14 astetta, puolipilvistä ja ajoittain heikkoa vesisadetta. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko kevään sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä eli ns. tavanomainen sää.

Voiko sään vuodenaikaisennusteisiin luottaa?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Kun vuodenaikaisennuste ennustaa helmi-huhtikuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko helmi-huhtikuun jakso on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä on jopa kireitä pakkasia, mutta jossakin vaiheessa on erityisen lämmintä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Lue myös nämä

Tänään julkaistut tiedot: Vuodesta 2001 alkaen kaikki vuodet mittaushistorian 17 lämpimimmän vuoden joukossa, vuosi 2016 todennäköisesti lämpimin

Varma kevään merkki: Säälööppien mukaan on tulossa SUPERKESÄ!

6 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

ECMWF:

Maalis-toukokuussa Suomessa on 70-80 %:n todennäköisyydellä keskimäärin tavanomaista lämpimämpää. Sademäärät ovat tavanomaisia, joskin aivan pohjoisimmassa Suomessa on viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä.

Venäjän ilmatieteen laitos:

Suomessa on maalis-toukokuussa tavanomaista lämpimämpää. Todennäköisimmin tavanomaista lämpimämpi sää keskittyy Etelä- ja Keski-Suomeen, kun taas aivan pohjoisimmassa Suomessa voidaan jäädä tavanomaisiin lukemiin.

NOAA/NWS:

Helmikuun jälkeisistä kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimimpiä Suomessa ovat maalis-toukokuu ja huhti-kesäkuu, 0-2 astetta yli tavanomaisen. Lähimmäksi tavanomaisia lukemia jäädään rannikoilla, kun taas tavanomaiseen verrattuna lämpimintä on Itä-Suomessa ja Etelä-Lapissa. Tämän jälkeen tavanomaista lämpimämmän sään alue vetäytyy touko-heinäkuussa ja kesä-elokuussa kohti itää ja pohjoista. Keskikesällä tavanomaiseen verrattuna 0,5-1 astetta lämpimämpää onkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Muualla lämpötilat ovat tavanomaisia. Heinä-syyskuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää on enää Lapissa. Tuolloin Pohjanmaan tienoilla näkyy pieniä viitteitä jopa tavanomaista viileämmästä säästä.

Maaliskuussa Etelä- ja Keski-Suomessa on 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, Lapissa tavanomaisia lämpötiloja. Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna lämpimin on huhtikuu, lähes koko Suomessa 1-2 astetta yli tavanomaisen. Vielä toukokuussakin Etelä-Lapissa päästään vastaaviin poikkeamiin, mutta etelä- ja länsiosissa maatamme lämpötilat ovat tavanomaisia. Kesäkuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää on lähes koko Suomessa lukuun ottamatta Länsi-Suomea. Lisäksi Lapissa on paikoin mahdollisuus jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän. Kesäkuussa 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää jatkuu Pohjois- ja Itä-Suomessa, kun taas Pohjanmaalla voi olla jopa tavanomaista viileämpää.

Sademäärät ovat lähellä tavanomaista kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla. Kesä-elokuussa, heinä-syyskuussa ja vielä elo-lokakuussakin Etelä-Lapissa ja Länsi-Suomessa on kuitenkin paikoin viitteitä vähän tavanomaista kuivemmasta säästä. Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna kuivimmalta näyttää tällä hetkellä heinäkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jari,

olipa mukava löytää tämä blogisi ja varsikin nämä pitkän ajan sääennusteet (ensimmäinen hitti googlella muuten), oikein paljon kiitoksia!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Japanin ilmatieteen laitos:

Suomessa lämpötilat ovat maalis-toukokuun 2017 kolmen kuukauden jaksolla keskimäärin melko lähellä tavanomaista. Tavanomaiset lämpötilat ylittyvät todennäköisimmin Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Myös sademäärät ovat suurimmassa osassa Suomea lähellä normaalia. Lounais-Suomessa näyttäisi olevan tavanomaista kuivempaa, ja Itä-Lapissa on pieniä viitteitä tavanomaista sateisemmasta säästä.

IRI:

Maalis-toukokuussa 2017 suurimmassa osassa Suomea on keskimäärin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Aivan eteläisimmässä Suomessa todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin on viisi prosenttiyksikköä suurempi. Pohjois-Savon ja Kainuun tienoilla voidaan jäädä tavanomaisiin lämpötiloihin.

Myös huhti-kesäkuussa suurimmassa osassa Suomea on keskimäärin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Nyt Kaakkois-Suomessa ja Lapissa todennäköisyys tavanomaista korkeampiin lämpötiloihin on viisi prosenttiyksikköä edellä sanottua suurempi.

Touko-heinäkuussa 2017 Etelä- ja Keski-Suomen keskimääräiset lämpötilat ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Lapissa on tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä. Käsivarren Lapissa todennäköisyydet ovat 45, 35 ja 20 %.

Kesällä eli kesäkuun alusta elokuun loppuun ulottuvalla jaksolla Etelä- ja Keski-Suomessa on edelleen ajankohtaan nähden tavanomaisia lämpötiloja. Sen sijaan Pohjois-Suomessa on tavanomaista lämpimämpää. Paikoin Itä-Lapissa on tavanomaista lämpimämpää 50 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää vain 15 %:n todennäköisyydellä. Venäjällä, heti Suomen itäpuolella, majailee selvästi tavanomaista lämpimämmän sään alue. Jos tämä alue liikkuu hieman länteen, Suomeen on tulossa erityisen lämmin kesä. Tämänhetkisen ennusteen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että tavanomaista lämpimämpi ilmamassa jää Venäjän puolelle. Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja ehkä Norjassakin jäädään tavanomaisiin lämpötiloihin. Sen sijaan lähes koko muussa Euroopassa on tavanomaista lämpimämpää, erityisesti Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Euroopassa.

Sademääriin ennustemalli ei pysty antamaan Suomen osalta millekään ennustetulle kolmen kuukauden jaksolle poikkeamia verrattuna tavanomaiseen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

ECMWF:

Huhtikuun alusta kesäkuun loppuun Suomessa on keskimäärin 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää 80-90 %:n todennäköisyydellä (jos laskennallisesti tavanomaista lämpimämmän sään todennäköisyyden ajatellaan olevan 50 % ja myös tavanomaista kylmemmän vastaavasti 50 %). Suomen itäosia lukuun ottamatta sademäärä näyttää hieman tavanomaista korkeammalta.

Venäjän ilmatieteen laitos:

Koko Suomessa on huhti-kesäkuussa keskimäärin tavanomaista lämpimämpää. Sademäärissä on suurta alueellista vaihtelua. Mikäli sademäärät poikkeavat tavanomaisesta, ne ovat tavanomaista suurempia. ECMWF:n ennusteesta poiketen Venäjän ilmatieteen laitos arvioi sademäärien olevan kaikkein todennäköisimmin tavanomaista suurempia nimenomaan Itä-Suomessa.

NOAA/NWS:

Maalis-lokakuun 2017 välisistä kolmen kuukauden jaksoista tavanomaiseen verrattuna lämpimin Suomessa on maalis-toukokuu, 1-3 astetta yli tavanomaisen. Tavanomaiseen verrattuna kaikkein lämpimintä on Kaakkois-Suomessa. Myös huhti-kesäkuu on Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Tavanomaiset lämpötilat ylittyvät tuolloin 0,5-2 asteella. Touko-heinäkuussakin Suomessa jatkuu keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpi sää (Lapissa poikkeama voi olla paikoin suurempi ja Pohjanmaan rannikolla pienempi). Muille kolmen kuukauden jaksoille (kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu) ennuste ei pysty ainakaan toistaiseksi näyttämään poikkeamaa tavanomaisista lämpötiloista, joskin aivan pohjoisimmassa Lapissa on pieniä viitteitä hieman tavanomaista lämpimämmästä säästä ja Pohjanmaan rannikolla hieman tavanomaista viileämmästä säästä.

Yksittäisistä kuukausista tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimin on maaliskuu, jolloin lämpötilapoikkeama tavanomaisesta vaihtelee Kaakkois-Suomen +3-4 asteesta Käsivarren Lapin +1-2 asteeseen. Vielä huhtikuussakin Kaakkois-Suomessa on 2-3 astetta tavanomaista lämpimämpää ja lämpimyys verrattuna tavanomaiseen pienenee luoteeseen mentäessä (Käsivarren Lapissa 0,5-1 astetta yli tavanomaisen). Toukokuussa lähes koko Suomessa näyttää olevan 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Kesäkuussa Suomessa on keskimäärin 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää, joskin Länsi-Suomessa saatetaan jäädä tavanomaisiin lukemiin, paitsi Käsivarren Lapissa voi olla jopa 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpää. Heinäkuun lämpötilat ovat lähes koko Suomessa tämänhetkisen ennusteen mukaan lähellä tavanomaista, mutta Lapin läntisimmissä ja pohjoisimmassa osissa saattaa olla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää ja Pohjanmaan tienoilla jopa 0,5-1 astetta tavanomaista viileämpää. Pohjanmaan rannikkoalueilla tavanomaista viileämpi sää näyttäisi jatkuvan elokuussakin, jolloin lähes koko Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia.

Kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla sademäärät ovat lähellä tavanomaista. Mikäli poikkeamaa tavanomaisesta esiintyy, todennäköisemmin on tavanomaista sateisempaa kuin kuivempaa. Ainoastaan Pohjanmaan viileillä alueilla on viitteitä hieman tavanomaista vähäsateisemmasta säästä.

Yksittäisten kuukausien kohdalla sademääräpoikkeamat vaihtelevat hyvin paljon alueittain, joten selkeää kokonaiskuvaa ei ole hahmotettavissa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

IRI:

Huhti-kesäkuussa 2017 lähes koko Suomessa on keskimäärin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 40 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 25 %:n todennäköisyydellä.

Touko-heinäkuun ennuste on hyvin epävarma. Todennäköisimmin Suomen lämpötilat ovat lähellä tavanomaisia lukemia. Paikoin on kuitenkin pieniä viitteitä tavanomaista lämpimämmästä säästä (mahdollisesti Käsivarren Lapin tienoilla), paikoin tavanomaista viileämmästä säästä (mahdollisesti Keski-Suomen tienoilla). Suomea, Ruotsia ja Norjaa lukuun ottamatta lähes kaikkialla Euroopassa näyttää olevan tavanomaista lämpimämpää.

Kesä-elokuussa 2017 suuressa osassa Suomea on keskimäärin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 45 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 20 %:n todennäköisyydellä. Länsi-Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on hieman pienempi ja Kaakkois-Suomessa suurempi. Itä-Euroopan lämmin ilmamassa näyttäisi yltävän Kaakkois-Suomeen asti.

Heinä-syyskuun jaksolla tavanomaiseen verrattuna lämpimän sään todennäköisyys kasvaa edelleen. Suomen keskiosissa on yhä odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 45 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 20 %:n todennäköisyydellä. Lapissa ja Länsi-Suomessa on keskimäärin odotettavissa tavanomaista lämpimämpää 50 %:n todennäköisyydellä, tavanomaisia lämpötiloja 35 %:n todennäköisyydellä ja tavanomaista viileämpää 15 %:n todennäköisyydellä. Aivan kaakkoisimmassa Suomessa (Etelä-Karjalan tienoilla) todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on jopa 60 %.

Sademäärien osalta ennuste ei pysty näyttämään poikkeamaa tavanomaisesta millekään kolmen kuukauden jaksolle.

Japanin ilmatieteen laitos:

Huhti-kesäkuun jaksolla Suomen keskilämpötila on lähellä tavanomaista. Lapin osalta on kuitenkin pieniä viitteitä tavanomaista lämpimämmästä säästä. Myös sademäärät ovat lähellä normaalia. Paikoin on kuitenkin pieniä viitteitä tavanomaista kuivemmasta säästä. Kaakkois-Suomen lähelle yltää tavanomaista sateisemman sään alue.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Jatkossa päivitän sään vuodenaikaisennusteet uuteen blogipostaukseen ”Koko kesän 2017 sääennuste”.