maanantai 23. joulukuuta 2019

Historian valkeat joulut: Helsinki-Vantaalla on ollut joulukuussa lunta 83 senttimetriä ja Kaisaniemessä 70 senttimetriä


Meteorologi Mika Rantanen on tarkastellut tilastoista Helsingin lämpimimpiä jouluja (24.-26. joulukuuta) 136 viimeisimmän vuoden ajalta. Neljä lämpimintä joulua ovat olleet seuraavat:

1. 2013

2. 2015

3. 2011

4. 2016

Helsingin Kaisaniemessä koko vuoden keskilämpötila on noussut vuodesta 1844 lähtien noin 2,8 celsiusastetta. Tässä on noin 0,5 celsiusastetta kaupunkilämpösaarekkeen ja mittausmenetelmien muutosten vaikutusta. Asian näkee havainnollisemmin tämän linkin diagrammista, jossa on esitetty Kaisaniemen lämpötilan vuosipoikkeamat vertailukauden 1971 – 2000 suhteen (musta viiva esittää lämpötilakehityksen 11 vuoden liukuvan keskiarvon, katkoviivassa on otettu huomioon kaupunkilämpösaarekeilmiö ja mittausmenetelmien muutokset, joten katkoviiva näyttää lämpötilakehityksen sellaisena kuin jos nykytilanne olisi vallinnut aina).

Suomessa joulukuun keskilämpötila nousi vuosina 1847-2013 lähes viisi astetta. Ennätyksellisen lauha joulu koettiin vuonna 2006, jolloin jouluaatto oli Suomen etelä- ja keskiosissa laajalti mittaushistorian lämpimin. Korkeimmillaan lämpötila kohosi Ahvenanmaalla +8,9 asteeseen ja Manner-Suomessa +8,3 asteeseen. Tapaninpäivä puolestaan oli ennätyslauha vuonna 2011, kun Maarianhaminan lentoasemalla ja Kemiönsaarella mitattiin +9,9 astetta.

Informaatiomuotoiluun erikoistunut Koponen+Hildén -toimisto toteaa Helsingin valkoisista jouluista Ilmatieteen laitoksen avoimen datan perusteella seuraavasti: "Valkoinen joulu käy Helsingissä harvinaisemmaksi: 1960-luvulla vain yksi aatto oli täysin lumeton, kun kymmenen viime vuoden aikana maa on ollut mustana puolet jouluaatoista."

Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaisaniemessä on lumetonta jouluaattoaamuna keskimäärin joka kolmas vuosi. Vuosina 1911-2018 on ollut 36 lumetonta jouluaattoa. Kolme peräkkäistä mustaa joulua, jolloin kaikki joulun juhlapäivät (24.-26. joulukuuta) ovat olleet lumettomia, on koettu kahdesti: 2006-2008 ja 2015-2017.

Ilmastonmuutos voikin tulevaisuudessa muuttaa myös joululauluja: "Silent night! Endless night! All is dark, there’s no light..." tai "Silent Night! Holy night! Stores are warm, malls are bright...". Lisää joululauluversioita voi katsoa tästä linkistä.

Lapin pitkäaikaisimmalla sääasemalla Sodankylän Tähtelässä lunta on ollut maassa jokaisena jouluaattona. Tällä hetkellä (23.12.2019) Tähtelässä sekä Inarin Saariselällä on lunta noin 70 senttimetriä ja Kittilän Pokassa lähes 80 senttimetriä. Itse asiassa Tähtelän tämänhetkinen lumensyvyys (75 cm) on koko sääasemakohtaisen mittaushistorian uusi joulukuun ennätys! Tähtelässä lunta on nyt lähes kaksinkertaisesti ajankohdan pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Tavallisesti yhtä paljon lunta on maaliskuun puolivälin tienoilla.

Sen sijaan Helsingin Kaisaniemessä ja Kouvolan Utissa on tällä hetkellä lumetonta. Lähes koko Suomessa joulukuu 2019 näyttääkin olevan hyvin lämmin verrattuna ajankohdan pitkäaikaiseen keskiarvoon. Mielelenkiintoista on kuitenkin se, että Helsinki-Vantaalla mittaushistorian lumensyvyysennätys joulukuussa on enemmän kuin Sodankylän Tähtelän ennätyksellinen lumimäärä tällä hetkellä. Helsinki-Vantaalla nimittäin mitattiin 83 senttimetriä lunta 19. joulukuuta vuonna 1965. Tuolloin Tähtelässä oli lunta vain 36 senttimetriä. Jouluaaton lumensyvyys vuonna 1965 oli Helsinki-Vantaalla 78 senttimetriä. Kaisaniemessäkin lunta on ollut joulukuussa (13.12.1915) peräti 70 senttimetriä.

Rentouttavaa ja rauhallista joulua!

Lue myös nämä






Ei kommentteja: