lauantai 24. maaliskuuta 2012

Muuttuuko ilmasto sekä Apinatasavallassa että Yhdysvalloissa?

Blogissani ei ikinä pitänyt olla mainittuna yhtään viihdeohjelmaa, mutta nyt sellaisen kuitenkin mainitsen. Tämäniltaisessa Ylen TV1:n Apinatasavalta-ohjelman Atlantis-jaksossa (nähtävissä kuukauden ajan Yle Areenassa) oli äärimmäisen mainiosti tiivistettynä ilmastoskeptikoiden ajatusmaailma.

Tukea omille ajatuksille haetaan valikoimalla sopivia tutkimuksia: "Tutkimusten mukaan pohjoisen napa-alueen pingviinien ja eteläisen napa-alueen jääkarhujen määrissä ei ole havaittu mitään muutoksia. Ei ilmasto siis mihinkään muutu." (sitaatti Apinatasavalta-ohjelmasta 24.3.2012, ei sanatarkka)

Kaikki eliömaantieteestä mitään ymmärtävät huomannevat sitaatin idean viimeistään toisella lukukerralla?

Vielä siinä vaiheessa, kun koko Apinatasavalta on vajonnut veden alle, ilmastoskeptikot toteavat, että "tämä nyt on vain tavallista sakeampaa aamusumua, joka mahtuu normaalin vaihtelun piiriin".

Kukaan ei kuitenkaan tee asialle mitään, koska tekojen sijaan kiistellään pienistä yksityiskohdista ja yritetään löytää muutoksesta positiivisia puolia. Ehdotetut ongelmanratkaisukeinotkin tuntuvat vain tuovan mukanaan uusia ongelmia, eikä kuluttajien oikeutta kuluttamiseen voi rajoittaa.

© Martin Capek - Fotolia.com

Samaan aikaan sää oikuttelee myös todellisessa elämässä. Osassa Yhdysvaltoja kevät 2012 on alkanut ennätyslämpimänä. Illinoisissa ei The Guardian -lehden mukaan koskaan aiemmin ole ollut maaliskuussa - eikä huhtikuussakaan - sellaista helleaaltoa kuin nyt.

Minnesotan osavaltiossa International Fallsin kaupungissa, jota Alaskaa lukuun ottamatta pidetään Yhdysvaltojen kylmimpänä kaupunkina, lämpötila nousi viikko sitten Guardianin mukaan 25 celsiusasteeseen. Tämä on noin 23 celsiusastetta yli ajankohdan keskiarvon ja noin 12 astetta yli ajankohdan entisen ennätyksen. Säähistorioitsija Christopher Burt sanoo, että mahdollisesti millään havaintoasemalla koko satavuotisen historian aikana ennätys ei ole kerralla ylittynyt yhtä paljon.

Koskaan aiemmin Yhdysvalloissa ei ilmeisesti ole ollut maaliskuussa yhtä laajalti näin kovia helteitä. Maaliskuun lämpötilaennätyksiä on rikottu samoilla sääasemilla jopa useina peräkkäisinä päivinä. Chicagossa lämpöennätys rikottiin tai sitä sivuttiin NOAA:n mukaan yhdeksänä peräkkäisenä päivänä 14.-22.3.2012. Chicagossa on 1.-23.3.2012 ollut niin lämmintä, että tällä keskiarvolla tulisi Chicagon kaikkien aikojen lämpimin maaliskuu ja huhtikuiden tilastossa tämä sijoittuisi kaikkien aikojen viidenneksi lämpimimmäksi.

Myös Kanadassa on rikottu monin paikoin maaliskuun kaikkien aikojen lämpötilaennätyksiä. Esimerkiksi Windsorissa mitattiin 27 astetta (aiempi ennätys 26,6 astetta). Asiasta voi lukea tarkemmin meteorologi Jeff Mastersin blogista.

Eilen lämpötilat Yhdysvalloissa ja Kanadassa ovat useimmilla alueilla selvästi laskeneet, mutta NOAA:n mukaan edelleen mitattiin kaikkien aikojen korkeimpia päivän alimpia lämpötiloja ko. ajankohtana. Lämmön tilalle on nyt tullut paikoin jopa ennätyssateita ja tulvia.

Myös Grönlannissa on jälleen hyvin lämmintä, mutta esimerkiksi Australiassa on tavanomaista kylmempää. Yksittäisiä säätapahtumia ja lämpöaaltoja on kuitenkin lähes mahdotonta yhdistää ilmastonmuutokseen, vaikka ilmastonmuutos saattaisikin olla niiden taustalla. Maailmanlaajuiset lämpötilat ja niiden poikkeamat tavanomaisesta päivittyvät NOAA:n nettisivuille. Yksittäisen päivän tai kuukauden perusteella ei kuitenkaan kannata tehdä mitään johtopäätöksiä, vaan ilmastonmuutos näkyy selkeästi vasta pitemmällä aikavälillä tarkasteltaessa.

Kannattaa lukea myös Ilmatieteen laitoksen meteorologi, FT Mikko Alestalon kirjoitus "Ilmastokyynisyys", joka on julkaistu Tieteessä tapahtuu -lehden 2/2012 pääkirjoituksena.

LISÄTIETOJA USA:n HELLEAALLOSTA: 

"Surreal heat" jump starts early asthma season with record pollen counts

"Mind-boggling" temperatures across U.S. says NOAA

Warmest, wettest air mass ever recorded in March in Central/Eastern U.S.

Mutant heat wave shattering records

6 kommenttia:

Jari Kolehmainen kirjoitti...

USA:n maaliskuun 2012 ennätyksellistä lämpöaalto ja ilmastonmuutoksen mahdollista vaikutusta USA:n helleaaltoon pohditaan tarkemmin seuraavissa linkeissä:

RealClimate: Extremely hot

Climate Central: Heat Wave Sends Temps Soaring into Uncharted Territiry

NOAA: The Historic March Heat Wave

Dr. Jeff Masters' WunderBlog: Summer in March, 2012, draws to a close

Dr. Jeff Masters' WunderBlog: Summer in March: More all-time March temperature records in U.S., Canada

Kevin E. Trenberth (Climatic Change): Framing the way to relate climate extremes to climate change

Tässä lyhyesti tiivistettynä keskeisiä kohtia em. linkeistä:

Michiganissa maaliskuun 2012 lämpöaalto oli koko mittaushistorian poikkeuksellisen säätapahtuma ja Pohjois-Amerikankin mittakaavassa se on yksi poikkeuksellisimmista sään ääri-ilmiöistä koko tilastohistorian aikana.

Meteorologi, tohtori Jeff Masters kirjoittaa, ettei hän ikinä ennen ole havainnut sellaista tilannetta, että vuorokauden alin lämpötila ylittää ko. päivämäärän aiemman ylimmän lämpötilan ennätyksen. Nyt näin tapahtui ainakin neljässä paikassa (vuorokauden absoluuttinen minimi sama tai korkeampi kuin aoempi ko. päivän absoluuttinen maksimi): Marquette (Michigan), Mt. Washington (NH), International Falls (Minnesota), Rochester (Minnesota).

Kanadassa kahdella mittausasemalla tehtiin maaliskuun lämpöennätys, joka samalla on korkeampi kuin koskaan huhtikuussakaan mitattu lämpötila: St. John (New Brunswick) 27,2 celsiusastetta (aiempi maaliskuun ennätys 17,5 ja huhtikuun ennätys 22,8), Kejimkujik (Nova Scotia) 27,9 celsiusastetta (aiempi maaliskuun ennätys 22,5 ja huhtikuun ennätys 25,0).

Viimeisimmän 12 kuukauden jakson aikana Yhdysvalloissa on mitattu (tai sivuttu) 14 737 lämpöennätystä ja 1296 kylmyysennätystä (tietyn paikan absoluuttinen ylin ja alin lämpötila tiettynä päivämääränä) eli lämpö- ja kylmyysennätysten suhde on noin 11 – 1. Parin viimeisimmän vuosikymmenen aikana suhde on ollut 2 – 1, kesällä 2010 se oli 3 – 1 ja vuonna 2011 se oli 8 – 1. Ellei ilmasto lämpenisi, suhdeluvun voisi olettaa olevan likimain 1 – 1. Olisi mielenkiintoista tietää vastaavat suhdeluvut koko maapallolta.

Ilmastonmuutoksen tiedetään tutkimusten mukaan lisäävän – ja jo lisänneen - helleaaltojen määrää, kestoa ja voimakkuutta. Yksittäisen lämpöaallon linkittäminen ilmastonmuutokseen on silti lähes mahdotonta.

Jeff Masters kuitenkin tekee tällaisen johtopäätöksen: ”It is highly unlikely the warmth of the current 'Summer in March' heat wave could have occurred unless the climate was warming.”

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kevin E. Trenberth tähdentää tieteellisessä artikkelissaan, että oikeastaan on mieletöntä kysyä, onko ilmastonmuutos vaikuttanut juuri tiettyyn säätapahtumaan, esimerkiksi myrskyyn tai helleaaltoon. Kysymys on väärä. Kun maa-alueet ja meret ovat lämmenneet ja kosteus lisääntynyt, koko säätapahtumien synty-ympäristö poikkeaa aiemmasta. Siksi ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen. Havaitut keskimääräistä kylmemmät lämpötilatkin todennäköisesti olisivat vielä kylmempiä ilman ilmastonmuutosta. Vaikkei ilmastonmuutos välttämättä sinänsä aiheutakaan yksittäistä helleaaltoa, ilmastonmuutos kuitenkin vaikuttaa siihen. Kyse on säätapahtumien luontaisen vaihtelun ja ilmastonmuutoksen yhteisvaikutuksesta.

CO2-raportin mukaan myös Australiassa on huomattu ilmastonmuutos: ”Raportin mukaan Australiassa on koettu mittaushistorian 13 lämpimintä vuotta vuoden 1997 jälkeen. Keskilämpötila on noussut noin asteella sadassa vuodessa. Merivesi on lämmennyt sadassa vuodessa 0,8 astetta, ja se saavutti ennätyksen vuonna 2010. Jokainen vuosikymmen on ollut edellistä lämpimämpi 1950-luvulta lähtien. -- Tutkijoiden mukaan todennäköisyys sille, että ihmisen toiminta on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen, on yli 90 prosenttia. -- Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet sateisimmat vuodesta 1880 lähtien. Vuonna 2011 rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa kuoli kymmenittäin ihmisiä ja aineelliset vahingot nousivat kymmeniin miljardeihin euroihin. -- Keskilämpötila voi nousta jopa viidellä asteessa vuoteen 2070 mennessä. Se tekisi jo entuudestaan kuumasta mantereesta monin paikoin ihmisasutukseen sopimattoman. Australian ilmatieteen laitoksen johtaja muistuttaa, että vastaavia ilmastonmuutoksia on tapahtunut maapallon historiassa harvoin. Ne ovat aiemmin johtuneet asteroidin osumasta tai tulivuoritoiminnasta.”

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Australialainen State of the Climate 2012 -raportti on luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Aikaväli toukokuusta 2011 huhtikuuhun 2012 oli ennätyksellisen lämmin Yhdysvalloissa. Keskimääräinen lämpötila tämän 12 kuukauden jakson aikana oli 13,2 astetta, siis 1,6 astetta yli 1900-luvun keskiarvon. Aikavälille sattuvat mittaushistorian 2. lämpimin kesä, 4. lämpimin talvi ja lämpimin maaliskuu. Vuoden 2012 neljä ensimmäistä kuukautta olivat mittaushistorian lämpimimmät. Lämpötila nousi peräti kolme astetta keskiarvon yläpuolelle. Lämpimyydestä on ollut seurauksena kuivuutta. Lähes 40 % Yhdysvalloista kärsi toukokuun 2012 alussa kuivuudesta.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kesäkuun puolivälistä ainakin heinäkuun alkuun asti Yhdysvalloissa on jälleen ollut ennätyshelteitä. Sadoissa mittauspisteissä on tehty kesäkuun kaikkien aikojen uusi lämpöennätys. Viikkolämpötilat ovat paikoin olleet 15 astetta normaalia korkeampia. Kesäkuun korkein varjolämpötila lienee Norton Damin 48 astetta. Asiasta voi lukea tarkemmin Sääblogista.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Vuonna 2012 havaituista sään ääri-ilmiöistä ja niiden yhteydestä ilmastonmuutokseen on nyt julkaistu uutta tietoa.