torstai 31. tammikuuta 2019

Viime vuonna peräti yhdeksän kansallispuistoa ylitti sadantuhannen kävijän rajan

Metsähallitus julkaisi hetki sitten Suomen kansallispuistojen kävijämäärät vuodelta 2018. Vuoden 2018 kävijämäärien perusteella järjestyksessä lueteltuina Suomen seitsemän suosituinta kansallispuistoa ovat seuraavat:

1. Pallas-Yllästunturin kansallispuisto 549 200 kävijää



2. Nuuksion kansallispuisto 343 700 kävijää



3. Urho Kekkosen kansallispuisto 340 500 kävijää



4. Oulangan kansallispuisto 199 500 kävijää



5. Kolin kansallispuisto 190 900 kävijää



6. Pyhä-Luoston kansallispuisto 174 400 kävijää



7. Repoveden kansallispuisto 134 300 kävijää


Repoveden kansallispuiston sijoitus on vaihdellut viime vuosina sijoilla kuusi ja seitsemän. Vuonna 2018 kävijämäärien laskuun lienevät vaikuttaneet riippusillan romahtaminen ja Kinnin kemikaalionnettomuus Mäntyharjulla.

Itse olen retkeillyt neljän viime vuoden aikana erämaisempien alueiden lisäksi kaikissa näissä seitsemässä suosituimmassa kansallispuistossa, joten edellä olevat valokuvat ovat itse ottamiani. Loppukesällä 2018 vierailin myös suosituimmalla valtion retkeilyalueella eli Ruunaalla (83 800 kävijää).


Seitsemän suosituimman kansallispuiston lisäksi sadantuhannen kävijän rajan ylittivät viime vuonna Teijon kansallispuisto (105 700 kävijää) ja Hossan kansallispuisto (101 500 kävijää).

Lue myös nämä

Lumoava Lemmenjoki

Halti huiputettu!

Upea vaellusreitti Saariselkä-Kiilopää-Sompiojärvi-Tankavaara

Suomen jylhimmät maisemat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Kohtaaminen Käsivarressa: Pihtsusjärven pelastaja, laupias lappalainen

Ei kommentteja: