YK:n lanseeraamaa maailman ympäristöpäivää vietetään lauantaina 5. kesäkuuta. Tänä vuonna teemana on erityisesti biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus, ja koko vuosi 2010 on biodiversiteettivuosi. Aiheeseen liittyen kannattaa lukea Ilmastotiedon uusi artikkeli "Miten ihminen vaikuttaa maapalloon?"
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan ympäristöblogiani. Olen Kouvolan Yhteislyseon biologian ja maantieteen lehtori. Kerään mielenkiintoisia faktoja biologiasta ja maantieteestä. Keskeisiä aiheita ovat sää, ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu. Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cisionin tekemän listauksen mukaan tämä on Suomen kuudenneksi suosituin ympäristöaiheinen blogi. S-posti muotoa etunimi.sukunimi(at)edukouvola.fi
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Maailman ympäristöpäivä 5.6.2010
YK:n lanseeraamaa maailman ympäristöpäivää vietetään lauantaina 5. kesäkuuta. Tänä vuonna teemana on erityisesti biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus, ja koko vuosi 2010 on biodiversiteettivuosi. Aiheeseen liittyen kannattaa lukea Ilmastotiedon uusi artikkeli "Miten ihminen vaikuttaa maapalloon?"
tiistai 25. toukokuuta 2010
Toukokuun helteet ja kesän sääennuste
Kouvola on loistanut tänä vuonna sekä Suomen lumisimpana paikkana että koko Suomen kaikkien aikojen pisimmän toukokuun hellejakson takia. Varsinkin yöt ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä ja ilmamassa lähes trooppisen kostea. Viimeisimmät 12 kuukautta ovat olleet lämpimin maapallolla koskaan mitattu 12 kuukauden jakso! Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset vuodenaikaisennusteet kuitenkin ennustavat Suomen kesäsäätä 2010 hieman eri tavoin. Lue uusimmat ennusteet tämän blogikirjoitukseni lopusta.

Sääkatsaus alkuvuoteen 2010
Vuosi 2009 oli maailmanlaajuisesti ajatellen poikkeuksellisen lämmin. Alkuvuodesta 2010 myös tästä vuodesta ennustettiin poikkeuksellisen lämmintä, vaikka Pohjois- ja Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikan itärannikolla oli tavanomaista kylmempää. Suomessakin tammikuussa saatiin kunnon pakkaset ja sen jälkeen runsaasti lunta. Kouvola oli välillä koko Suomen lumisin paikka (suurin lumensyvyys). Grönlannissa, eteläisellä pallonpuoliskolla sekä maailmanlaajuisestikin tarkastellen tammikuu 2010 ja helmikuu 2010 olivat kuitenkin huomattavan lämpimiä.
Huhtikuu maailmanlaajuisesti tilastohistorian lämpimin
Kevät sulatti lumet Suomesta hyvin nopeasti. Varsinkin Pohjois-Suomessa huhtikuu oli aivan poikkeuksellisen lämmin.
Maailmanlaajuisesti huhtikuu oli sekä NOAA-mittausten että NASA:n GISS-mittausten mukaan koko mittaushistorian lämpimin huhtikuu.
NASA:n mukaan myös jakso tammikuusta huhtikuuhun oli kaikkien aikojen lämpimin tammi-huhtikuun jakso.
Lisäksi viimeisimmät 12 kuukautta ovat olleet lämpimin maapallolla koskaan mitattu 12 kuukauden mittainen jakso, aivan kuten NASA oli ennustanut jo aiemmin.

Toukokuun 2010 poikkeukselliset helle-ennätykset Suomessa
Viikolla 19, Snellmanin päivän tienoilla, sää lämpeni Suomessa huomattavasti. Kruunupyyn lentoasemalla mitattiin 14. toukokuuta lämpötilaksi 29,6 astetta, mikä lehtitietojen (esimerkiksi Kouvolan Sanomat 20.5.2010) mukaan on korkein virallinen lämpötila Suomessa kautta aikojen ennen toukokuun puoliväliä. Aiempi virallinen ennätys 27,8 astetta oli Juvalta 10.5.1994. Todellisuudessa aiempi ennätys lienee kuitenkin ollut 29,0 astetta Kauhavalla 6.5.1934. Tuo ennätys oli kuitenkin niin vanha, ettei tämä vain paperisissa lähteissä oleva tieto ole mukana tietokannoissa, joissa on tarkat tiedot vuodesta 1961 alkaen.
Tänä vuonna myös yölämpötilat olivat poikkeuksellisen korkeita. Vuorokauden keskilämpötila oli 22 astetta 16.5.2010 juuri Kruunupyyssä ja jo 15.5. Porissa. Tämäkin on ennätyslämpötila (tai sivuaa sitä) ainakin vuoden 1961 jälkeen. Viimeksi vuorokauden yli 20 asteen keskilämpötiloja on mitattu näin aikaisin toukokuussa vuosina 1975 ja 1984, mutta silloinkaan ei näin laajoilla alueilla Suomessa kuin nyt.
Pietarsaaressa yön alimmaksi lämpötilaksi 16.5.2010 mitattiin 17,2 astetta. Siis sen lisäksi, että ilma oli meillä poikkeuksellisen helteistä, se oli myös erittäin kosteaa, lähes trooppista.
Tämänkertainen hellejakso kesti Suomessa kaikkein pisimpään Kouvolassa. Kouvolan Utin säähavaintoasemalla hellettä oli kahdeksan päivää, mikä sekin on uusi koko Suomen ennätys. Aiempi toukokuun hellejakson ennätyspituus oli seitsemän vuorokautta, mikä on havaittu vuonna 1963 Utissa ja vuonna 1984 sekä Utissa että Lapinjärvellä.
Jopa niinkin "pohjoisessa" kuin Oulussa mitattiin 16.5. lämmintä 28,4 astetta ja hellejakso kesti seitsemän vuorokautta, mikä on uusi ennätys vuodesta 1959 pidetyissä tilastoissa. Tavallisesti Oulussa ei ole toukokuussa hellettä lainkaan ja aiempi ennätys oli kolme päivää vuodelta 1984.
Toukokuun 2010 hellejakson kaltaisia lämpötiloja mitataan Suomessa vain muutaman kerran sadassa vuodessa. Toistaiseksi korkein tänä keväänä mitattu lämpötila on siis 29,6 astetta 14.5. Kruunupyyn lentoasemalla. Täsmälleen tuo sama lukema muuten oli koko viime kesän lämpöennätys (28.6.2009 Jämsässä).
Lapinjärven Ingermanninkylä on useina vuosina ollut toukokuussa Suomen lämpimimpiä paikkoja. Sieltä ovat peräisin myös tilastojen lämpöennätykset koko toukokuulta: 31,0 astetta 30.-31.5.1995.
Tällä hetkellä sää on Suomessa viilentynyt. Hellejakso päättyi poikkeuksellisen rajuihin ukkosiin. Suomessa on havaittu toukokuun aikana jo yli 14 000 maasalamaa, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 8 300. Ensi viikoksi ennustetaan kuitenkin jälleen lämpenevää.
Vuodenaikaisennuste: kesän 2010 sääennuste
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus ECMWF tekee pitkän aikavälin sääennusteita. Vielä kuukausi sitten Suomen kesästä ennustettiin hieman tavanomaista lämpimämpää.
Nyt tuoreimman kuukausiennusteen mukaan kesäkuu 2010 tulee olemaan sekä lämpötiloiltaan että sademääriltään tavanomainen.
Uusimman vuodenaikaennusteen (kolmen kukauden ennuste) mukaan myös koko kesä 2010 on Suomessa lämpötiloiltaan tavanomainen. Vain Lappi saattaa olla aivan himpun keskimääräistä lämpimämpi. Myös sademäärät ovat tavallisia. Ainoastaan aivan eteläisimmässä ja läntisimmässä Suomessa saattaa sataa hiukan yli keskiarvon.
Päivitettyä em. ennusteen seurantaa löytyy Ilmatieteen laitoksen sivulta.
Yhdysvaltalaiset ennusteet ennustavat Suomen kesän olevan 0-0,5 astetta keskimääräistä kylmempi, vaikka maapallo kokonaisuudessaan onkin poikkeuksellisen lämmin. Vieläkin kylmempää yhdysvaltalaisarviot ennustavat Suomen syksystä ja alkutalvesta. Mielenkiintoista nähdä, kenen ennuste osuus parhaiten kohdalleen!
Lähteitä ja lisätietoja
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Kesän 2010 sääennuste ja vapputervehdys!
Nimitys vappu tulee sanasta Walborga, Valpuri, joka taas viittaa 700-luvulla Saksassa eläneeseen ja pyhimykseksi julistettuun Walborga-nimiseen nunnaan. Vappu on työväen ja opiskelijoiden juhla. Monien yllätykseksi työväen juhliminen vappuna on lähtöisin Yhdysvalloista.
YLE:n Elävästä arkistosta voi katsoa hauskoja ja vakaviakin vappupätkiä menneiltä vuosikymmeniltä. Mielenkiintoista lukemista ovat myös Ilmatieteen laitoksen vappusäätilastot ja Tilastokeskuksen tilastot vappuun liittyvistä nimityksistä, ruoista ja juomista.
Vappua pidetään myös kevään juhlana. Perinteisesti joillakin Suomen alueilla esimerkiksi karja on päästetty laitumelle juuri vappuna.
Nyt onkin hyvä hetki kääntää katseet myös tulevaan kesään. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen vuodenaikaisennusteen ("kesän 2010 sääennuste") mukaan toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu 2010 näyttäisivät olevan melkein koko Suomessa (läntisintä ja lounaisinta rannikkoa lukuun ottamatta) 0,5-1,0 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Sademäärät vaikuttavat normaaleilta paitsi Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa voi olla normaalia sateisempaa. Tarkempi analyysi löytyy Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta. Tuossa vuodenaikaisennusteessa ei ole otettu huomioon Islannin tuhkapilven vaikutusta. Ellei purkaus voimistu uudelleen, tuhkapilven vaikutus jäänee mitättömän pieneksi. Koska tuhkaa ei paljonkaan noussut stratosfääriin asti, tuhka ilmeisesti tulee sateiden mukana melko nopeasti alas.
Maapallolla on monia kirjainten muotoisia rakennuksia. Niihin perustuu salainen tervehdykseni, jonka voit lukea tästä linkistä (odota latautumista ja klikkaa "Click to view"): GeoGreeting for Jari's blog readers.

torstai 22. huhtikuuta 2010
Uhkaako Eyjafjöll kesämuotia ja uuden auton hankkimista?
Islannin tulivuorenpurkauksen tilannekatsaus ja hienoja valokuvia
Islantilaisella Eyjafjallajökull-jäätikköalueella purkautuvasta Eyjafjöll-tulivuoresta ovat julkaisseet upeita kuvia sekä The Reykjavik Grapevine että NASA. Purkauksen tuhka ja rikkidioksidi näkyvät myös Aura-satelliitin kuvissa. Tällä hetkellä purkaus näyttää rauhoittuneen. Runsaan tuhkapilven sijaan purkausaukosta pulppuaa nyt laavaa. Kukaan ei tosin varmasti tiedä, onko rauhoittuminen lopullista vai väliaikaista. Vaikka purkaus loppuviikosta jälleen kiihtyisikin, tuuliennusteet näyttävät Suomen kannalta suotuisilta (tuuli kääntyy Islannista kohti Grönlantia), eikä uutta erityisen sankkaa tuhkapilveä ilmeisesti olekaan odotettavissa Pohjois-Eurooppaan ainakaan ihan heti. Tosin parina lähipäivänä vanha tuhka voi Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan vielä pyöriä Suomen yllä.
"Ja pahempaa on luvassa" - vai onko?
Uutisissa on kerrottu dramaattisia otsikoita siitä, että koko Islannin asutetun historian ajan Eyjafjöll-tulivuoren purkautumista on aina seurannut vieressä (20 kilometrin päässä) sijaitsevan paljon suuremman Katla-tulivuoren purkautuminen Myrdarsjökull-jäätiköllä kuten kävi vuonna 1823 (Eyjafjallajökull alkoi purkautua joulukuussa 1821, Katla 26.6.1823). Vähemmälle huomiolle on jäänyt se tosiseikka, että Eyjafjöll on purkautunut viimeisimmän tuhannen vuoden aikana vain kolme kertaa. Tilastollisesti tarkasteluaineisto on siis mitättömän pieni. Lisäksi Katla on muutenkin aktiivinen tulivuori, joka on purkautunut useasti Eyjafjöll-pikkusiskosta riippumattomasti (viimeksi vuonna 1918). Vuoden 1755 purkauksessa Katla pölläytti ilmaan noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä tuhkaa, josta tuli lähialueille jopa useamman metrin paksuisia kerroksia. Tällä hetkellä mitkään merkit eivät kuitenkaan viittaa siihen, että Katla olisi aktivoitumassa.
Purkauksen vaikutukset globalisoituneen maapallon kulutusyhteiskuntaan
Maailman talous on nykyään todella riippuvainen lentoliikenteestä. Nyt lentoliikennekaaosta on ollut vain viikon ajan. Silti sillä nähdään suuria vaikutuksia muuhunkin kuin lentoyhtiöiden talouteen.
Esimerkiksi Saksassa autojen valmistajat ovat ilmoittaneet joutuneensa sulkemaan tuotantolinjoja. Jopa lomautuksilla on peloteltu. Syynä on se, etteivät rahtikoneet ole pystyneet tuomaan valmistuksessa tarvittavia osia.
Tiedotusvälineissä on otsikoitu myös Euroopan kesämuodin olevan vaarassa. Monien kansainvälisten ketjujen kesävaatteet ovat jumittuneet Aasian lentokentille. Esimerkiksi Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa odottaa yli miljoona kiloa vaatteita ja muita tekstiilejä pääsyä Euroopan markkinoille.
Tuhkapilven on jopa pelätty sysäävän maailman uuteen lamaan, koska lentorahtikuljetukset eivät toimi. Tällä hetkellä tosin lentoliikenne näyttää vähitellen palautuvan normaaliksi.
Taloudellinen paine lentorajoitusten purkamiseen on ilmeisesti ollut hyvin suuri. Virallisissa ohjeissa lentämiskieltoa on höllennetty niillä alueilla, joilla tuhkapilvi ei ole erityisen sankka. Myös lentokonevalmistajat ovat vähitellen todenneet, ettei täydelle lentokiellolle tuhkapilvessä ehkä olekaan perusteita, jos moottoreiden huollosta ja tarkastuksesta huolehditaan entistä tarkemmin. Ilmavoimien mukaan myöskään suomalaiset Hornet-hävittäjät eivät vaurioituneet tuhkapilveen lennettyään niin paljon kuin aiemmin pelättiin. Moottorin osille riittää ehkä pelkkä puhdistus ja vain joitakin osia jouduttaneen vaihtamaan.
Ekologiselta kannalta katsottuna lähes viikon lentokatkos Pohjois- ja Keski-Euroopassa on ollut myönteinen asia. Valtava määrä kasvihuonekaasuja on jäänyt päästämättä ilmakehään. Ehkä tämä on ollut myös hyvää harjoitusta tulevaisuuteen. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittaminen ja myöhemmin vielä selvemmin öljyn loppuminen voivat rajoittaa lentoliikennettä huomattavasti enemmän tai jopa lopettaa sen. Toivottavasti tämä kaaos johtaa myös entistä runsaampiin videoneuvotteluihin jatkuvien liike- ja kokousmatkojen sijaan.
Blogissani uusi kävijäennätys - mutta miksi?
Viimeisimmän viikon aikana blogissani on vieraillut laskurin mukaan yli 1400 erillistä kävijää, jotka viettivät blogissa aikaa keskimäärin 3 minuuttia 18 sekuntia. Sivulatauksia viikossa tehtiin yli 3500. Tämä on blogini uusi ennätys. Ilmeisestikin siis suomenkieliselle tiedonvälitykselle tuhkapilvestä oli suuri tarve. Samaa asiaa toki kerrottiin monilla muillakin sivustoilla. Omaan blogiini kirjoittelin lähinnä yhteenvetoja muualla julkaistuista tiedoista.
Loppujen lopuksi mieltäni jäi kuitenkin häiritsemään tämä kysymys: Miksi tästä tuhkapilvestä tuli niin suosittu aihe? Vain siksikö, että monella oma (tai tuttavan) kotiinpaluu ulkomaanmatkalta viivästyi useita vuorokausia, ja että monella odotettu etelänloma peruuntui kokonaan tai siirtyi?
Omakohtaiset asiat ymmärrettävästi koskettavat. Kuitenkin olen kirjoittanut sekä täällä omassa blogissani että yhdessä muiden kanssa Ilmastotieto-blogissa maapallon tulevaisuuden kannalta paljon tärkeämmistäkin asioista, esimerkiksi ilmastonmuutoksesta.
Ilmastonmuutos, kesän 2010 sääennuste ja tuhkapilven vaikutus
Ilmastonmuutos on kaikkein vakavin uhka maapallolla. Se ei vielä kosketa ihmisiä kovin henkilökohtaisesti, mutta pian siitäkin voi tulla henkilökohtainenkin ongelma. Objektiivinen tiedonvälitys aiheesta on kuitenkin vaikeaa, koska siihen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Tarkemmin sanottuna ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen fysikaalinen perusta on hyvin selkeä, mutta seurausten ennustaminen ja tarkka arviointi on erittäin vaikeaa.
Tiedotusvälineisiin mahtuu usein vain yksi suuri aihe kerrallaan. Vuosi sitten se oli nasuflunssa, viimeisimmän viikon aikana tuhkapilvi. Ilmastonmuutoksesta on puhuttu valitettavan vähän, vaikka koko alkuvuosi 2010 on maailmanlaajuisesti tarkastellen ollut poikkeuksellisen lämmin.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen vuodenaikaennusteen ("kesän 2010 sääennuste") mukaan toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu 2010 näyttäisivät olevan melkein koko Suomessa (läntisintä ja lounaisinta rannikkoa lukuun ottamatta) 0,5-1,0 astetta keskimääräistä lämpimämpiä. Sademäärät vaikuttavat normaaleilta paitsi Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa voi olla normaalia sateisempaa. Tarkempi analyysi löytyy Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta.
Tuossa vuodenaikaisennusteessa ei ole otettu huomioon Islannin tuhkapilven vaikutusta. Ellei purkaus voimistu uudelleen, tuhkapilven vaikutus jäänee mitättömän pieneksi. Koska tuhkaa ei paljonkaan noussut stratosfääriin asti, tuhka ilmeisesti tulee sateiden mukana melko nopeasti alas. Täyttä yksimielisyyttä asiantuntijoiden keskuudessa ei kuitenkaan näytä olevan siitä, kuinka kauan tuhka voi troposfäärissä säilyä.
On huomattava, että tämä vuodenaikaennuste kuvaa säätä, ei ilmastoa. Sään ennustaminen on pitkälle aikavälille huomattavasti vaikeampaa kuin ilmaston muuttumisen ennustaminen. Säähän liittyy niin paljon hetkittäistä vaihtelua.
Usein tiedotusvälineissä liioitellaan ja yksinkertaistetaan myös ilmastonmuutokseen liittyviä tutkimustuloksia ja kasvihuoneilmiön voimistumisen seurauksia. Otsikoiden on lehtien välisessä uutiskilpailussa oltava näyttäviä ja dramaattisia. Kuitenkin asia on liioittelemattakin poikkeuksellisen vakava. Tässäkin on silti se ongelma, ettei huomio saa keskittyä pelkästään ilmastonmuutokseen. On monia muitakin ympäristöongelmia, joita pitäisi muistaa ratkoa samanaikaisesti.
Toivottavasti luontoäiti opetti Eyjafjöllin avulla ihmiskuntaa edes vähän. Mielestäni ei olisi kovin iso murhe, vaikka nuo kesän muotivaatteet jäisivät pysyvästikin Aasiaan. Tuhlailevalle, teknologiasta riippuvaiselle länsimaiselle kulutusyhteiskunnalle pitäisi tehdä jotakin...

tiistai 20. huhtikuuta 2010
Päivitettyä tietoa Eyjafjöll-tulivuoren purkauksesta ja vulkaanisesta tuhkapilvestä
Lue uusimmat tiedot ja ennusteet tuhkapilvestä. Katso myös mielenkiintoinen video autosta, joka ajaa tuhkapilven läpi, ja ihaile Islannin tulivuoren salamointikuvia. Entä miksi suomalaisetkin pääsivät maailmankartalle tuhkapilviuutisoinnin yhteydessä?
Tulivuorista pääsee ilmaan yleensä vesihöyryä, hiilidioksidia, rikkidoksidia (muuttuu rikkihappoaerosoleiksi), vetykloridia, fluorivetyhappoa ja vulkaanista tuhkaa. Vetykloridi ja fluorivetyhappo aiheuttavat happamia sateita. Tuhkaa muodostuu erityisen paljon pinnalle purkautuvan magman eli kivisulan kohdatessa jäätä, aivan kuten on tapahtunut nyt Eyjafjöll-tulivuoren purkautuessa Eyjafjallajökull-jäätiköllä. Tuhkan muodostuminen voi loppua, jos purkauskanava sulattaa jäättömän kraatterin päällä olevaan jäätikköön. Vielä suurempi tuhkamäärä saattaa kuitenkin syntyä, mikäli Eyjafjöll töytäisee liikkeelle 20 kilometrin päässä sijaitsevan isomman Katla-vuoren purkauksen. Sen päällä on Helsingin Sanomien mukaan jopa 700 metriä jäätä.
Meteorologi, Ph.D. Jeff Mastersin mukaan 1666 metriä korkean Eyjafjöllin ilmaan sylkemän tuhkapatsaan korkeus on viime päivinä oleellisesti pienentynyt. Viime viikolla tuhkaa nousi 6-11 kilometrin korkeuteen, josta jetvirtaus eli suihkuvirtaus on kuljettanut sitä Suomeenkin. Tuo on myös juuri suihkumoottorikoneiden lentokorkeus, joten tuhkapilvi on oleellisesti haitannut lentokoneiden lentämistä.
Nyt vulkaaninen tuhka kohoaa vain 1800 metriin. Tämä on jetvirtauksen eli suihkuvirtauksen alapuolella, joten tuhka ei enää leviä yhtä helposti pitkiä matkoja. Myös tuhkan määrä näyttäisi nyt joko lopullisesti tai väliaikaisesti vähentyneen. Vielä lähipäivinä tuhkaa kuitenkin tulee meille ennusteiden mukaan runsaastikin. Viikonloppuna ennusteet näyttäisivät ilmavirtausten kääntyvän siten, että tuhka alkaa levitä Islannista kohti pohjoisnapaa.
Suurimmat tuhkahiukkaset jäävät lähelle tulivuorta ja pienemmät voivat kulkeutua pitkällekin. St. Helensin toukokuun 1980 purkauksen yhteydessä tehtyjen tutkimusten mukaan hiukkasten koko alle 100 kilometrin etäisyydellä tulivuoresta oli noin 4 mm, noin 150 kilometrin päässä noin 0,1 mm ja 300-700 kilometrin päässä noin 0,04 mm. Tutkimuksesta, vulkaanisesta tuhkasta ja yleensäkin purkauksista on kerrottu tarkemmin USGS-tulivuorisivuilla.
Rajuissa tulivuorenpurkauksissa näkyy myös salamointia, jonka syitä ei täysin tiedetä. Salamointi kuitenkin liittynee tuhkapilven hiukkasten lataukseen. Hiukkasten hankautuessa toisiaan vasten kehittyy jännitekenttä, jossa salamat välähtelevät. Asiasta kertovat tarkemmin Tähdet ja avaruus -lehti sekä Suomen Kuvalehti.
Eyjafjöllin salamointikuvia voi ihailla esimerkiksi Flickr-sivustolla, Nine MSN Newsin sivulta, Telegraphin sivulta ja Daily Mailin sivulla. YouTube-videossa näkyy havaijilaisen tulivuoren salamointia.
Uutinen tuhkapilveen Suomessa lentäneiden Hornet-hävittäjien mahdollisista moottorivaurioista on levinnyt ympäri maapalloa. Asiasta ovat kirjoittaneet myös kanadalaiset Global Montreal ja Vancouver Sun, tanskalainen Politiken-lehti sekä saksalainen Spiegel jne.
Edelliseen blogipostaukseeni olen koonnut paljon linkkejä Eyjafjöll-tulivuoresta ja tuhkapilvestä (reaaliaikaiset satelliittikuvat, live-webkamerat, animaatiot, tuhkapilven kulkuennusteet, valokuvat jne.).
Tietoja Eyjafjöllin purkauksesta löytyy kootusti myös uudelta Wikipedian sivulta ja IAVCEI RSC -sivulta, John Seachin sivulta sekä Suomen Kuvalehden kuvakoosteesta. Todella upea kuvasarja on TechOat-sivulla. Tuhkapilven leviämistä voi seurata myös Kölnin yliopiston tuhka-animaatiosta.
YouTubesta voit katsoa mielenkiintoiset videot, kun kuljettaja ajaa autolla tuhkapilven läpi.
PS. Viime päivinä Ilmastotieto-blogissa on julkaistu useita mielenkiintoisia kirjoituksia. Käykääpä tutustumassa.

perjantai 16. huhtikuuta 2010
Vulkaaninen tuhkapilvi vaivana tänäänkin
Eilen kirjoittelin perustietoja vulkaanisesta tuhkasta, Islannin tulivuorenpurkauksesta ja pahimmista tunnetuista vulkaanisen tuhkan aiheuttamista katastrofeista blogipostauksessani "Vulkaaninen tuhkatorstai". Tässä hieman päivitysmateriaalia:
NASA:n satelliittikuva tuhkapilvestä Pohjois-Euroopan yllä (sama isokokoisena)
Reaaliaikainen satelliittikuvasarja ja live-kameran kuva Eyjafjallajökull-jäätikön tulivuoresta
Eumetsat-satelliittikuvat
(valitse kohdasta "Frames in animation" kuvien määrä animaatiossa)
Animaatio satelliittikuvista
Animaatio tuhkapilven liikkeistä
Toinen animaatio tuhkapilven liikkeestä
Kolmas animaatio
Video Islannin tuhkapilvestä
Tarkka selostus sanoin ja havainnollisin kuvin Islannin purkauksen vaiheista
Geologi, Dr. Erik Klemetti selostaa purkausta
Brittiläisen MetOfficen uusin ennustekartta tuhkapilven leviämisestä
Ilmatieteen laitoksen tuorein ennuste tulivuorenpurkauksen päästöjen kulkeutumisesta
Ilmatieteen laitoksen tiedote tuhkapilven terveys- ja ilmastovaikutuksista
Puolustusvoimien tiedote tuhkapilven vaikutuksista lentoturvallisuuteen
Kuva Eyjafjallajökull-jäätikön tulivuoresta ennen tätä purkausta
Nettikamerat (webkamerat) Islannin tulivuorista
(Etna ja oikean laidan linkeistä Eyjafjallajökull-jäätikön tulivuori)
Nettikamerat Eyjafjallajökull-jäätikön lähistöllä
Islannin meteorologian laitoksen kuvat tuhkapilvestä ja purkauksesta
Interaktiivinen kartta purkausalueesta
Eyjafjallajökull-tulivuoren tuhkan kemiallinen koostumus
Hienoja kuvia ja tarkkoja tietoja aiemmista vulkaanisista tuhkapilvistä
(Tefra eli kaikki tulivuoresta ilmaan nouseva aines voidaan jaotella neljään osaan hiukkaskoon mukaan: vulkaaninen pöly alle 0,063 mm, vulkaaninen tuhka alle 2 mm, lapillit alle 64 mm, pommit yli 64 mm.)
Toba-tulivuoren purkaus Sumatralla 70 000 vuotta sitten
(aiheutti kuuden vuoden pimeyden tai hämäryyden ja oli vähällä tappaa ihmisen esi-isät sukupuuttoon, ns. pullonkaulavaihe ihmisen evoluutiossa)
Lisää aiheeseen liittyviä linkkejä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)