torstai 19. marraskuuta 2015

NOAA eilen: Jo kuusi globaalisti ennätyslämmintä kuukautta peräkkäin ja koko vuonna ennätyskuukausia tähän mennessä kahdeksan

Tällä viikolla julkaistujen tietojen mukaan sekä NOAA, Japanin ilmatieteen laitos että Nasa ovat yksimielisiä siitä, että lokakuu oli koko mittaushistorian globaalisti lämpimin lokakuu. Se näyttää olleen tavanomaiseen verrattuna lämpötilapoikkeamaltaan mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimin ja noin asteen esiteollista aikaa lämpimämpi. Ilmastoneuvotteluissa lämpeneminen yritetään rajoittaa korkeintaan kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna, joten nyt olemme jo puolivälissä, koska koko vuodestakin näyttää muodostuvan asteen esiteollista aikaa lämpimämpi ja virhemarginaalien rajoissa paras ehdokas koko mittaushistorian lämpimimmäksi vuodeksi. Yksittäisten kuukausien ja vuosien lämpötiloja merkittävämpää on pitkäaikaisen lämpenemiskehityksen jatkuminen, vaikka tämän vuosituhannen alun La Niña -vuosien aikana se näytti hidastuneen. Itse asiassa myös La Niña -vuodet kuitenkin olivat ilmastonmuutoksen takia aiempia La Niña -vuosia lämpimämpiä.


Lokakuun lämpöä Kolilla. Etelä-Suomessa lokakuu oli ennätyksellisen aurinkoinen ja poikkeuksellisen kuiva.

NOAA: Mittaushistorian 1630 kuukaudesta anomalialtaan lämpimin kuukausi sekä pelkkiä merialueita katsottaessa että maa- ja merialueet yhdistettyinä

NOAA:n eilisiltana julkaisemien tietojen mukaan lokakuu 2015 oli maailmanlaajuisesti maa- ja merialueet yhdistettyinä vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimin lokakuu, 0,98 celsiusastetta yli tavanomaisen (1900-luvun lokakuiden keskiarvon). Vasta vuosi sitten tehty lokakuun aiempi ennätys ylittyi 0,20 asteella. Samalla lokakuu oli globaalisti kuudes peräkkäinen ennätyslämmin kuukausi ja tämän vuoden kahdeksas ennätyslämmin kuukausi. Lokakuu oli myös mittaushistorian kaikista 1630 kuukaudesta anomalialtaan (poikkeama verrattuna tavanomaiseen ko. kuukauden lämpötilaan) lämpimin. Vasta syyskuussa 2015 tehty anomaliaennätys ylittyi 0,07 asteella.

Myös pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa lokakuu oli NOAA:n mukaan ennätyslämmin, 1,33 astetta yli tavanomaisen. Lokakuun aiempi ennätys vuodelta 2011 ylittyi 0,17 asteella.

Jälleen pelkkiä merialueitakin tarkasteltaessa lokakuu oli globaalisti mittaushistorian lämpimin, 0,85 astetta yli tavanomaisen. Vasta viime vuonna tehty lokakuun aiempi ennätys ylittyi 0,15 asteella. Merialueita yksinäänkin tarkasteltaessa lokakuu oli koko mittaushistorian kaikista muistakin kuukausista kuin lokakuista anomalialtaan lämpimin. Vasta kuukausi sitten tehty ennätys ylittyi 0,04 asteella.

Yksittäisistä alueista esimerkiksi Australiassa lokakuun keskilämpötila oli 2,89 astetta yli vertailujakson (vuosien 1961-1990 keskiarvon), mikä on koko 106-vuotisen mittaushistorian (1282 kuukautta) kaikkein suurin poikkeama tavanomaisesta. Edellinen Australian anomaliaennätys oli 2,75 astetta syyskuulta 2013. Myös vuorokauden maksimilämpötilojen keskiarvo ja minimilämpötilojen keskiarvo olivat lokakuussa Australiassa ennätyskorkeat.

Japanin ilmatieteen laitos: Lokakuu oli mittaushistorian lämpimin lokakuu ja poikkeamaltaan verrattuna tavanomaiseen mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimin

Japanin ilmatieteen laitoksen aiemmin tällä viikolla julkaisemien tietojen mukaan lokakuu 2015 oli selvästi vuodesta 1891 alkavan mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimin lokakuu, maa- ja merialueet yhdistettynä 0,53 astetta lämpimämpi kuin vertailukauden 1981-2010 lokakuiden keskiarvo ja 0,85 astetta lämpimämpi kuin koko 1900-luvun lokakuiden keskiarvo. Mikään muu kuukausi ei ole poikennut vertailuarvoista yhtä paljon, joten vasta syyskuussa tehty ennätys meni uusiksi.

Mittaushistorian viisi lämpimintä lokakuuta ovat olleet järjestyksessä lueteltuina lokakuut 2015 (+0,53°C yli vertailukauden 1981-2010 keskiarvon), 2014 (+0,34°C), 2003 (+0,24°C), 2006 (+0,23°C) ja 2012 (+0,22°C). Mittaushistorian aikana lokakuut ovat lämmenneet keskimäärin 0,64 astetta vuosisadassa.

Nasa: Lokakuu mittaushistorian ensimmäinen kuukausi, jolloin oli yli asteen tavanomaista lämpimämpää

Lokakuu 2015 on Nasan tilaston (alkaen vuodesta 1880) lämpimin lokakuu ja kaikista kuukausista ensimmäinen, joka ylittää globaalin keskiarvon 1951-1980 yli asteella (+1,04 astetta verrattuna tavanomaiseen). Omassa analyysissaan Nasan tilastoja tutkinut Greg Laden toteaa lokakuun 2015 olleen koko mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimin.

Kannattaa huomata, että tässä vertailukohtana on siis jo esiteollisesta ajasta lämmennyt ajanjakso 1951-1980, ei esiteollinen aika. Ilmastoneuvotteluissa maapallon lämpeneminen yritetään rajoittaa korkeintaan kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Koko tämä vuosi näyttää muodostuvan noin asteen esiteollista aikaa lämpimämmäksi.

NOAA: Vuosi 2015 mittaushistorian globaalisti lämpimin tarkasteellaanpa pelkkiä maa- tai merialueita tai niitä yhdistettyinä

NOAA kertoo myös sen, että vuosi 2015 (tammikuu-lokakuu) on ollut mittaushistorian kaikista tammi-lokakuun jaksoista lämpimin, 0,86 astetta yli tavanomaisen. Vasta vuosi sitten tehty vastaavien kuukausien ennätys ylittyi 0,12 asteella.

Pelkkiä maa-alueita katsottaessa tammi-lokakuu 2015 oli 1,28 tavanomaista lämpimämpi, mikä sekin on uusi ennätys ja ylittää vuoden 2007 ennätyksen 0,17 asteella.

Yllätyksettömästi vain merialueitakin tarkasteltaessa tammi-lokakuu oli tänä vuonna mittaushistorian lämpimin, 0,71 astetta yli tavanomaisen ja 0,08 astetta yli vuoden 2014 ennätyksen. Vuonna 2015 meriin on kertyneenä lämpöä (0-2000 metrin syvyyteen) 400 miljoonan ydinpommin räjäytystä vastaava määrä.

Yksittäisten kuukausien tai vuosien lämpötilat eivät ole merkittäviä, vaan oleellista on pitkäaikaisen lämpenemistrendin jatkuminen

Marraskuussakin lämpöennätykset ovat jatkuneet. Näin koko vuodesta 2015 tulee lähes varmasti mittaushistorian lämpimin vuosi, edellistä ennätysvuotta 2014 lämpimämpi (katso mittaushistorian kymmenen lämpimintä vuotta tästä linkistä). Itse asiassa neljä viimeisintä vuotta ovat olleet aina edellistä vuotta lämpimämpiä, eivät kuitenkaan kaikki mittaushistorian kymmenen kärjessä. Tarkasti ottaen vuodesta 2015 on tulossa virhemarginaalien rajoissa paras ehdokas mittaushistorian lämpimimmäksi vuodeksi.

Tämänhetkinen lämpenemiskehitys johtuu ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja luontaisesti vaihtelevan El Niñon yhteisvaikutuksesta. El Niño tuo lämmintä vettä valtamerten syvistä osista kohti pintaa, mikä nostaa globaaleja lämpötiloja. Viimeisimmän 15 vuoden aikana ENSO-kierto on useammin ollut viilentävässä La Niña -vaiheessa (El Niñon vastailmiö), mikä on osaltaan auttanut hidastamaan ilmaston lämpenemistä.

Vuosi 2015 tulee olemaan yli 0,2 astetta lämpimämpi kuin El Niño -vuosi 1998, vaikka nyt El Niñon lämmittävä vaikutus lämpenemistrendiin verrattuna on hieman heikompi. Lämpimyys johtuu ihmiskunnan aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Jos katsotaan pelkkiä El Niño -vuosia, pelkkiä La Niña -vuosia tai pelkkiä ENSO-neutraaleja vuosia, kaikkien näiden lämpenemistrendi 1960-luvulta lähtien on ollut 0,15-0,17 astetta vuosikymmenessä. Pitkäaikainen lämpenemistrendi on siis säilynyt, vaikka lämpeneminen tilapäisesti hidastukin La Niña -vuosien 1999-2012 aikana. Siis 2000-luvun La Niña -vuodet ovat ilmastonmuutoksen johdosta lämpimämpiä kuin aiempien vuosikymmenten La Niña -vuodet, mutta pintalämpötiloilla mitattuina 2000-luvun La Niña -vuodet ovat viileämpiä kuin tämän vuosisadan El Niño -vuodet tai neutraalit vuodet.

Mittaushistorian 15 lämpimimmästä vuodesta 13-14 on koettu 2000-luvulla. Viimeinen globaalisti ennätyskylmä vuosi oli 1911.

Ei kommentteja: