tiistai 2. heinäkuuta 2019

Ennätysaikainen maapallon ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä on 29. heinäkuuta 2019

Maapallon luonnonvarojen ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä on tänä vuonna jo 29. heinäkuuta, aiemmin kuin koskaan ennen. Ihmiskunta on alle seitsemässä kuukaudessa käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä uusiutuvia luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Nykyisellä uusiutuvien luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiin 1,75 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat.

Diagrammissa on esitetty maapallon ylikulutuspäivät vuosina 1970-2019 vuoden 2019 raportissa käytettyjen tietojen mukaan. Uusimmat tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien vuosien tulosten kanssa, sillä laskennassa käytettyä metodologiaa on tarkennettu. Siksi eri vuosien raporteissa mainittuja ylikulutuspäiviä ei voi vertailla keskenään, vaan jokaisen vuoden raportissa lasketaan uudelleen vertailukelpoiset ylikulutuspäivät myös aiemmille vuosille. Pystyakselin harmaana näkyvä päivämäärä (January 1st) tarkoittaa seuraavaa vuotta. Mitä korkeampi pylväs on, sitä aiemmin vuoden luonnonvarat on kulutettu loppuun. Ekovelka eli maapallon luonnonvarojen ylikulutus alkoi 1970-luvulla. Vuonna 2019 vuoden aikana syntyvät luonnonvarat on kulutettu loppuun jo 29. heinäkuuta, mikä on ennätysaikaista. Täysin tarkkojen päivämäärien laskeminen on mahdotonta. Tarkkoja päivämääriä tärkeämpää onkin kehitystrendin tarkastelu. Kun vielä 1960-luvun lopulla ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö oli sopusoinnussa maapallon luonnonvarojen tuotannon kanssa, nyt ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja vuodessa yhtä paljon kuin 1,75 maapallo ehtisi tuottaa. Credit: Earth Overshoot Day Press Release 26.6.2019.

Maanantaina 29. heinäkuuta on maailman ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä 2019 (Earth Overshoot Day 2019). Global Footprint Network (kalifornialainen kestävän kehityksen ajatushautomo, joka tekee ympäri maailmaa yhteistyötä useiden yliopistojen tai muiden luonnontieteellisten tahojen kanssa) laskee, että ihmiskunta on 1.1.2019-29.7.2019 käyttänyt kaikkia maapallolla tämän vuoden aikana syntyviä uusiutuvia luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Loppuvuoden elämme siis velaksi ja kulutamme aiempina vuosikymmeninä säästöön jääneitä luonnonvaroja. Tätä pääomaa tarvittaisiin turvaamaan seuraavan vuoden ja muiden tulevien vuosien tuotanto.

Maapallolla nykyisin kulutettujen luonnonvarojen kestävään tuottamiseen tarvittaisiin 1,75 maapalloa. Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät Yhdysvaltojen elintasolla, maapalloja tarvittaisiin peräti viisi. Kuvassa on esitetty muistakin esimerkkivaltioista, kuinka monta maapalloa tarvittaisiin, jos koko ihmiskunta eläisi vastaavalla elintasolla. Diagrammista puuttuvat esimerkiksi kaikkein eniten luonnonvaroja asukasta kohden kuluttavat Qatar (8,8 maapalloa), Luxemburg (7,9 maapalloa) ja Arabiemiirikunnat (5,5 maapalloa). Suomalaisten kulutustasolla tarvittaisiin 3,8 maapalloa. Credit: Earth Overshoot Day Press Release 26.6.2019.

Laskelmat perustuvat lähinnä YK:n tilastoihin. Vuoden 2019 laskelmissa käytetään vuoden 2016 tilastotietoja, koska ne ovat uusimmat kattavasti saatavilla olevat tilastot.

Ylikulutuspäivä lasketaan kaavalla (maapallon biokapasiteetti / ihmiskunnan ekologinen jalanjälki) x 365. Ekologinen jalanjälki tarkoittaa sitä, kuinka suuri pinta-ala yhtä asukasta kohden keskimäärin tarvitaan uusiutuvien luonnonvarojen tuottamiseen ja hiilidioksidin sekä muiden haitallisten päästöjen eliminoimiseen. Biokapasiteetti puolestaan tarkoittaa ekosysteemien kykyä tuottaa uusiutuvia luononvaroja ja sitoa päästöjä yhtä asukasta kohden laskettuna. Luvut ilmoitetaan globaalihehtaareina (gha). Se tarkoittaa hehtaarin suuruista aluetta, jonka tuottavuus vastaa maapallon keskiarvoa. Hehtaarilla erittäin tuottavaa maata on enemmän globaalihehtaareja kuin hehtaarilla huonosti tuottavaa maata. Pinta-alat muutetaan vertailukelpoisiksi kertomalla ne maa-alueen ekologista tuottavuutta kuvaavalla kertoimella. Esimerkiksi hehtaari hyvää viljelymaata on noin 2 gha, kun taas hehtaari laidunmaata on noin 0,5 gha.

Luonnonvarojen hyödyntäminen alkoi kasvaa voimakkaasti 1960-luvulla. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan luonnonvarojen käyttö ylitti maapallon vuosituotannon ja ilmastonmuutosta aiheuttavan hiilidioksidin päästömäärä hiilidioksidin luonnollisen vuotuisen sitoutumisen 1970-luvun alussa.

Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea". Toisinaan laskelmissa on myös inhimillisiä virheitä, joita itsekin olen korjaillut. Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää onkin ymmärtää kehitystrendi. Kehityksen seurauksia ovat esimerkiksi metsäkato, maaperän eroosio, biodiversiteetin heikkeneminen ja ilmastonmuutos.

Kuinka monta ko. valtiota vaadittaisiin tuottamaan ko. valtion kuluttamat luonnonvarat? Japanilaisten kuluttamien luonnonvarojen tuottamiseen vaadittaisiin peräti 7,7 Japania. Suomalaisten kuluttamien luonnonvarojen tuottamiseen riittäisi noin 0,5 Suomea. Asukasta kohden laskettuna luonnonvaroiltaan melko rikas ja harvaan asuttu Suomi siis tuottaa laskennallisesti resursseja enemmän kuin mitä me kulutamme. Kulutustasomme on kuitenkin niin korkea, että mikäli kaikki maapallon ihmiset eläisivät samalla kulutustasolla, maapalloja tarvittaisiin 3,8. Credit: Earth Overshoot Day Press Release 26.6.2019.

Jos ylikulutuspäivää olisi mahdollista myöhentää 5 vuorokautta vuodessa, ennen vuotta 2050 ihmiskunnan kulutus olisi sopusoinnussa luonnon tuotannon kanssa. Jos ihmiskunnan lihankulutus vähenisi puoleen ja nämä kalorit korvattaisiin kasviksilla, ylikulutuspäivä siirtyisi 15 vuorokautta myöhemmäksi, mikäli otetaan huomioon myös karjan metaanipäästöjen vähenemisen vaikutus (10 vuorokautta). Ihmiskunnan ekologiseen jalanjälkeen sisältyvien hiilipäästöjen puolittaminen myöhentäisi ylikulutuspäivää 93 vuorokaudella. Lisää ratkaisukeinoja voi katsoa tästä linkistä.

Milloin ylikulutuspäivä olisi, jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät samalla elintasolla kuin tietyn valtion ihmiset? Mikäli kaikki maapallon asukkaat kuluttaisivat luonnonvaroja yhtä paljon kuin qatarilaiset, globaali ylikulutuspäivä olisi ollut jo 11. helmikuuta. Jos kaikki ihmiset puolestaan eläisivät suomalaisten kulutustasolla, maapallon ylikulutuspäivä olisi ollut noin 6. huhtikuuta. Esimerkiksi Sri Lankan elintasolla luonnonvarat riittäisivät koko vuodeksi ilman ylikulutusta. Credit: Earth Overshoot Day Press Release 26.6.2019.

Eri valtioiden ekologisia jalanjälkiä voi tutkia erillisiltä teemasivuilta. Oman ekologisen jalanjälkensä voi puolestaan laskea osoitteessa www.footprintcalculator.org.

Lähteet

Earth Overshoot Day

Ecological Footprint Explorer

Lue myös nämä

Ekologisesti kestävään luonnonvarojen kulutukseen tarvittaisiin suomalaisten kulutustasolla 3,8, qatarilaisten kulutustasolla 8,8 ja koko maailman keskimääräisellä kulutustasolla 1,7 maapalloa

Tänään on Suomen ylikulutuspäivä: Suomalaisten kulutustasolla tarvittaisiin 3,8 maapalloa

Huomenna on EU:n ekovelkapäivä eli luonnonvarojen ylikulutuspäivä: Kulutus on laskenut vuodesta 2007, mutta valtiona EU olisi yhä maailman kolmanneksi eniten luonnonvaroja kuluttava valtio

Ovatko humanosfäärin tuottamat tekno- ja mediafossiilit käynnistäneet antroposeenin, kapitaloseenin, angloseenin, antrobseenin vai plantaasiseenin?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostavia faktoja!

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus!

Jari

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Uusimpien tilastojen perusteella vuoden 2019 globaalin ylikulutuspäivän ajankohtaa on korjattu. Vuoden 2019 ylikutuspäivä oli todennäköisesti noin 31. heinäkuuta.