perjantai 29. tammikuuta 2021

Kumottu myytti: Tulivuorenpurkaus aiheutti ihmislajin pullonkaulailmiön 74 000 vuotta sitten

Credit: Alexas_Fotos, Shutterstock

Kolme viikkoa sitten kirjoitin oppikirjojen virheellisestä selityksestä sille, miksi näemme kasvien lehdet vihreinä. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa oppikirjojen vanhentunut tieto. Tiede kehittyy jatkuvasti, ja vanhat käsitykset muuttuvat. Vaikka kirjat kirjoitetaan huolellisesti ja tarkastetaan, kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkia uusimpia tietoja.

Vanhoissa lukion biologian oppikirjoissa ja muissa lähteissä on esitetty, että 70 000 - 74 000 vuotta sitten nykyihmisten populaatio romahti pieneksi, koska Indonesiassa tapahtui Toba-supertulivuoren purkaus. Tämän on väitetty aiheuttaneen Itä-Afrikkaan kuusi vuotta pitkän vulkaanisen talven, jonka seurauksena ihmisten määrän ajateltiin pienentyneen noin 10 000:een, sukupuuton partaalle.

Uusissa tieteellisissä tutkimuksissa tämä myytti on kumottu. Toba-tulivuoren purkautuminen ei ole voinut aiheuttaa Afrikkaan vulkaanista talvea. Toban purkautumisen seurauksena ei ole ollut ihmislajin pullonkaulailmiötä eikä populaation kutistumista lähes sukupuuttoon. Uusimpien tutkimustulosten mukaan ihmispopulaatio kukoisti ja jopa kasvoi ainakin Etelä-Afrikassa Toban purkauksen jälkeen. 

Lähteet

Chad L. Yost, Lily J. Jackson, Jeffery R. Stone, Andrew S. Cohen: Subdecadal phytolith and charcoal records from Lake Malawi, East Africa imply minimal effects on human evolution from the ∼74 ka Toba supereruption, Journal of Human Evolution, Volume 116, 2018, Pages 75-94.

Clarkson, Chris & Petraglia, Michael: Stone tools show humans in India survived the cataclysmic Toba eruption 74,000 years ago. The Conversation (2020).

Hawks, John: The so-called Toba bottleneck didn't happen.

Smith, E., Jacobs, Z., Johnsen, R. et al. Humans thrived in South Africa through the Toba eruption about 74,000 years ago. Nature 555, 511–515 (2018).

Lue myös tämä

Ihmisen evoluutio: Erosiko ihminen apinoista Euroopassa vai Afrikassa?

22 kommenttia:

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Mainiota. 
Mie nuorempana riemastuin, kun oli saatu uutta tieteellistä tietoa ihmiskunnan tärkeistä vaiheista. Uuden tieteen todistamana. Eli tuo kun nyt kerrot: "Vanhoissa lukion biologian oppikirjoissa ja muissa lähteissä on esitetty, että 70 000 - 74 000 vuotta sitten nykyihmisten populaatio romahti pieneksi, koska Indonesiassa tapahtui Toba-supertulivuoren purkaus. "  Olin silloin kovin kiinnostunut mm.  evoluutiosta ja mm. myös ihmisen kehitysvaiheista. Mutta ei  ollut minun aikanani koulukirjoissa, vaan uutta tietoa.   
Enpä arvannut, että tuo minulle uusi ihana tieteteellinen tieto oli nyt sittemmin päätynyt jo oppikirjoihin. 
Ja sukupolvessa se halutaankin sieltä pois, koska se on kumottu. 

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Niin se tiede jatkuvasti kehittyy. Ei suuria mullistuksia, mutta yksityiskohdat tarkentuvat.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Kehittyy tiede. Ja faktat muuttuu samalla. Nyt kyllä on tiede- ja faktauskovilla kovaa. Nykyinen korona-tilanne on oikein opettavaista aikaa, kun maan ja maailman parhaat asiantuntijat kovin esittelee erilaisia faktoja, väittämiä ja tiedenämyksiä. Oikein opettavasita ja piristävää tässä niin tiedeuskovaisessa maassa ja koko faktauskoisessa laatumedian maailmassa.
Ehkäpä monet faktatauskovat saa lohtua siitä, että edes ilmastotiede on 'settled' käyttäen Al Goren sanomisia. Siinähän on kuulemma 97 % varmaa että, että, että ... niin, niin mistä? Onhan esitetty jo leegioittain erilaisia vaikutussuhteita.
Valitse jokin seuraavista:
1? Ihmisten hiilidioksidia lisäävä sähköntuotanto lisää himpun verran pallomme lämpöä lisäämällä hiilidioksidia ilmaan. Sivuhyötynä siis kasvustoa ja yleistä elokehää ravitseva hiilidioksidilisäys.
2? Veden keitto kattiloissa lisää tärkeintä lämmittävää kasvihuonekaasua eli H2O:ta ilmakehään. Sivuhyötynä ravitsevampi ja hygieenisempi ruoka.
3? Erityisesti esimerkiksi tyypillisen kasvisiruuan, esimerkiksi kaali- ja papuruuan syöminen, lisää ihmisten pierentää, jolloin tulee lämmittävää kasvihuonekaasu-metaania. Sivuhyötynä se että kasvissyöjistä tulee ihan autuaita.
4? Kuuden vuoden Toba-supertulivuoren aiheuttama talvi ei ollutkaan mikään erikoisempi ongelma, koska kuitenkin Eteläisessä Afrikassa säilyi ihmis-populaatioita ja moniaita muitakin elokehän elementtejä. Sivuhyötynä: Hidastettiin kuitenkin ihmiskunnan sikiämistä. Kenties. Tai sitten vauhditettiin, kenties.
5? --- leegiottain muita uskomuksia, lööppejä, lehtijuttuja, hypoteeseja, teorioita jopa faktoja: Kerro omasi tai ainakin selvitä itsellesi, mistä sitä oikein muka ollaan niin 97 % yksimielisiä.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Kehittyy tiede. Ja faktat muuttuu samalla. Nyt kyllä on tiede- ja faktauskovilla kovaa. Nykyinen korona-tilanne on oikein opettavaista aikaa, kun maan ja maailman parhaat asiantuntijat kovin esittelee erilaisia faktoja, väittämiä ja tiedenämyksiä. Oikein opettavasita ja piristävää tässä niin tiedeuskovaisessa maassa ja koko faktauskoisessa laatumedian maailmassa.
Ehkäpä monet faktatauskovat saa lohtua siitä, että edes ilmastotiede on 'settled' käyttäen Al Goren sanomisia. Siinähän on kuulemma 97 % varmaa että, että, että ... niin, niin mistä? Onhan esitetty jo leegioittain erilaisia vaikutussuhteita.
Valitse jokin seuraavista:
1? Ihmisten hiilidioksidia lisäävä sähköntuotanto lisää himpun verran pallomme lämpöä lisäämällä hiilidioksidia ilmaan. Sivuhyötynä siis kasvustoa ja yleistä elokehää ravitseva hiilidioksidilisäys.
2? Veden keitto kattiloissa lisää tärkeintä lämmittävää kasvihuonekaasua eli H2O:ta ilmakehään. Sivuhyötynä ravitsevampi ja hygieenisempi ruoka.
3? Erityisesti esimerkiksi tyypillisen kasvisiruuan, esimerkiksi kaali- ja papuruuan syöminen, lisää ihmisten pierentää, jolloin tulee lämmittävää kasvihuonekaasu-metaania. Sivuhyötynä se että kasvissyöjistä tulee ihan autuaita.
4? Kuuden vuoden Toba-supertulivuoren aiheuttama talvi ei ollutkaan mikään erikoisempi ongelma, koska kuitenkin Eteläisessä Afrikassa säilyi ihmis-populaatioita ja moniaita muitakin elokehän elementtejä. Sivuhyötynä: Hidastettiin kuitenkin ihmiskunnan sikiämistä. Kenties. Tai sitten vauhditettiin, kenties.
5? --- leegiottain muita uskomuksia, lööppejä, lehtijuttuja, hypoteeseja, teorioita jopa faktoja: Kerro omasi tai ainakin selvitä itsellesi, mistä sitä oikein muka ollaan niin 97 % yksimielisiä.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos jälleen kommentistasi. En nyt lähde oikomaan virheellistä käsitystäsi kasvihuonekaasujen lisääntymisen positiivisuudesta, koska tästä olemme keskustelleet jo niin monta kertaa aiemminkin, esimerkiksi tässä linkissä. Sen sijaan kommentoin muita asioita.

Ensiksikin "tiede- ja faktauskovaisilla" ei ole nyt kovat ajat. On väärin edes puhua tieteen kohdalla uskovaisista, koska uskonnosta tieteessä ei ole kysymys. Pikemminkin tieteelle on ominaista juuri se, että käsitykset voivat muuttua, kun tulee uutta tietoa. Aluksi asioista kiistellään ja väitellään, kunnes tulee tarpeeksi tutkimustuloksia ja muuta tietoa. Tiina Raevaaran sanoin: ”Tiede on tiedonhankintajärjestelmä, ei mikään lopullinen totuus. Tiede on itseään täydentävää ja korjaavaa.” Tämä opetetaan nykyisin jo lukioissa. Edellinen sitaattikin on Tiina Raevaaran lukiossa pitämästä vierailuluennosta. Lähinnä vähän kouluja käyneet kansalaiset ovat niitä, jotka eivät hyväksy tällaista epävarmuutta. Se onkin vaarallista, koska silloin ihmistä on helppo manipuloida erilaisilla salaliittoteorioilla, jotka selittävät asioita yksinkertaistaen ja suoraviivaisesti.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tuo 97 prosentin konsensus viittaa vuonna 2009 tehtyyn kansainväliseen kyselyyn, jossa 3146 luonnontieteilijältä kysyttiin näin: "Oletko samaa mieltä siitä, että ihmisen vaikutus on merkittävä tekijä keskimääräisten globaalien lämpötilojen muutoksessa?" Aktiivisesti ilmastonmuutoksesta julkaisevista ilmastotieteilijöistä 97 prosenttia vastasi kyllä. Sama 97 prosentin konsensus on saatu useista muistakin selvityksistä. Esimerkiksi tuoreemmassa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vertaisarvioituja ilmastotieteen artikkeleita tieteellisissä julkaisussa, 97 prosenttia artikkeleista ilmaisi ihmiskunnan syyksi nykyiseen ilmaston lämpenemiseen. Asiasta voi lukea tarkemmin tästä linkistä.

Itse asiassa varmuus ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen on lisääntynyt koko ajan, kun uutta tutkimustietoa on tullut. Syyskuussa 2013 julkaistussa IPCC:n raportissa todetaan, että tiedemiehet ovat nyt käytännöllisesti katsoen varmoja (”virtually certain”) siitä, että ihmiskunnan aiheuttamat päästöt ovat (pääasiallisena) syynä nykyiseen ilmastonmuutokseen. Varmuudeksi ilmoitetaan 99 %, kun edellisessä raportissa vuodelta 2007 varmuus oli luokkaa 90 %.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisi selvää ja varmaa. Esimerkiksi ilmastoherkkyydestä on eri tutkimuksissa melko erilaisia tietoja. Vuonna 2013 mietittiin osittain ilmastodenialistien painostamana turhan hätäisesti sitä, miksei maapallo lämpenekään ennustetulla tavalla. Sittemmin ennustettu ja ilmastomallien mukainen lämpeneminen on tullut jälleen selvästi näkyviin. Itse asiassa ilmastomallit ovat erinomaisen hyvin onnistuneet ennustamaan viimeisimmän 20 vuoden aikana tapahtuneen lämpenemisen.

Tämä kaikki edellä sanomani onkin ominaista nykyiselle tieteelle. Pääasiat tunnetaan hyvin suurella varmuudella, mutta yksityiskohdat muuttuvat ja tarkentuvat koko ajan. Ihmiskunnan tiedetään lämmittävän maapallon ilmastoa ja tämän tiedetään olevan suurelta osin haitallista. Kukaan ei kuitenkaan osaa tarkasti sanoa, kuinka paljon ja millä aikataululla maapallon ilmasto lämpenee. Erityisesti lyhyen aikavälin vaihteluissa ja hyvin paikallisissa tiedoissa on vielä paljon sellaista, mitä ei pystytä tarkasti ennustamaan. Olen aina yrittänyt tähdentää tätä epävarmuutta. Samalla tavalla ihmisen evoluution päälinjat tunnetaan hyvin, mutta pienet yksityiskohdat tarkentuvat ja muuttuvat, esimerkiksi tieto pullonkaulailmiön syistä, ajankohdasta ja kestosta.

Vesa Tanskanen kirjoitti...


Okey Jari. Itse asiassa olen hyvin pitkälle 'samaa' mieltä. No, kuinkas niin?

Puhut niinkuin haluaisit tieteen olevan. Samoin tuntuvat puhuvan mainitsemasi Tiina Raevaara ja muutkin lukemani tieteenfilosofit . Miten haluaisi tieteen olevan ! ! ! Ja samoin olin minäkin uskotellut itselleni, että omaan tuollaisen tieteellisen maailmankatsomuksen, tuohon ihanteelliseen tieteeseen haluan uskoa ja uskon, uskon.

Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, on yritykset ja valtiot satsanneet valtavia ja todellakin kasvavia satasauksia tieteeseen. Ja asettaneet monasti, kasvavasti myös ohjeita, mitä tulisi tieteen ratkoa tai mihin tuloksissaan tulla. Suomellakin on tiedeohjelmia, joissa mm. määrätään, että uskottuun ihmisvaikutteisen hiilidioksidivetoisen ilmastomuutoksen tutkimukseen tulee ohjata resursseja. Se on ohje: Jos haluat tutkimusrahaa = toimeentuloa, mainetta ja lapsillesi maitoa, niin hyppää mukaan kelkkaan.

Oleellista tieteen kehityksessä oli ns. falsifioitavuus, eli määriteltävä kriteerit, mikä osoittaisi otaksuman hypoteesin tai teorian vääräksi. Esim jos esitetyn hypoteesin asioilla pitäisi näkyä jokin korrelaatio ja sitä ei näy, niin otaksuma, teoria on väärin. On huomattava, että toisin päin jokin korrelaatio ei todista otaksumaa oikeaksi, vain mahdolliseksi. Klassinen esimerkki: Jäätelönsyönti ei lisää hukkumiskuolemia vaikka on vahva korrelaatio. Tätähän ei suurikaan osa suomalaisen laatukoulun opettamista ilmastoaktivisteista tajua. Mutta, ok, siis parhaimmillaan on löydetty kenties paras tieto tai arvaus asian tilasta. Mutta haluttujen, maksettujen tutkijoiden kiireessä, valmistuu paljon tutkimuksia, joissa ei ole pahimmilla edes yritetty arvioida tulosten todellisuutta. Kun raha kassaan kilahtaa, niin sielu ansiokirjoihin livahtaa.

Käytät lähteinäsi linkkeinäsi kaikenlaisia netti-blogeja. Luin yhtä linkkaamasi artikkelia. Sen jota pitää Indianana Jonesin näköinen tyyppi. Ja toki hurmuri esittelee netissä itsensä monitietäjäksi. Kaikki tytöt sinne anomaan mukaan seikkailuretkille. Kaikkeen sinäkin uskot. Ei oppiarvo yliopistosta tee kenestäkään viisasta. Toki jotain kykyjä todistaa, vaikkapa muotilauseiden sulavaa toistoa ja muotilause-yhdistelmien rakentelukykyä. Sitähän tunnutaan erityisesti median edustajilta vaadittavan. EI viisautta ja tiedeymmärrystä siis, vaan näppärää nopeaa sanankäyttöä.

Tänä perjantaina yle1 klo 2000 tv-Sannikka puhuu myös tieteen vapaudesta. Saa nähdä ulottuuko edes alustava anayysi rahoituksen pakottavaan ohjausvaikutukseen. Epäilen ettei, vaan että mollataan niitä, joka uskaltaa kritisoida populistitiedemiehiä ja -tiedettä.
Tiedehistoria on täynnä väärinoppineita, kiihkoilijoita, toispuolisia, sensuroivia, harharetkiä, jne. Mistä tunnistaa nyt tiedeuskovaisen ja -rahastajan ihanteellisesta itsekriittisestä tieteilijästä? Kas siinä pulma.

Ja pulma satakertaistuu, kun erilaiset aatteelliset liikkeet ja media edustajat esittelee omien intressiensä mukaisia tieteellisä tosiasioita, faktoja. Ja tosi tiedemiehet useimmiten vaikenee, koska puuttumalla vaarantaisi omat tulevat rahoituksensa, kun ei ole pysynyt huugibuugi-populismi-kelkassa mukana.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Okey Jari. Itse asiassa olen hyvin pitkälle 'samaa' mieltä. No, kuinkas niin?
Puhut niinkuin haluaisit tieteen olevan. Samoin tuntuvat puhuvan mainitsemasi Tiina Raevaara ja muutkin lukemani tieteenfilosofit . Miten haluaisi tieteen olevan ! ! ! Ja samoin olin minäkin uskotellut itselleni, että omaan tuollaisen tieteellisen maailmankatsomuksen, tuohon ihanteelliseen tieteeseen haluan uskoa ja uskon, uskon.
Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, on yritykset ja valtiot satsanneet valtavia ja todellakin kasvavia satasauksia tieteeseen. Ja asettaneet monasti, kasvavasti myös ohjeita, mitä tulisi tieteen ratkoa tai mihin tuloksissaan tulla. Suomellakin on tiedeohjelmia, joissa mm. määrätään, että uskottuun ihmisvaikutteisen hiilidioksidivetoisen ilmastomuutoksen tutkimukseen tulee ohjata resursseja. Se on ohje: Jos haluat tutkimusrahaa = toimeentuloa, mainetta ja lapsillesi maitoa, niin hyppää mukaan kelkkaan.
Oleellista tieteen kehityksessä oli ns. falsifioitavuus, eli määriteltävä kriteerit, mikä osoittaisi otaksuman hypoteesin tai teorian vääräksi. Esim jos esitetyn hypoteesin asioilla pitäisi näkyä jokin korrelaatio ja sitä ei näy, niin otaksuma, teoria on väärin. On huomattava, että toisin päin jokin korrelaatio ei todista otaksumaa oikeaksi, vain mahdolliseksi. Klassinen esimerkki: Jäätelönsyönti ei lisää hukkumiskuolemia vaikka on vahva korrelaatio. Tätähän ei suurikaan osa suomalaisen laatukoulun opettamista ilmastoaktivisteista tajua. Mutta, ok, siis parhaimmillaan on löydetty kenties paras tieto tai arvaus asian tilasta. Mutta haluttujen, maksettujen tutkijoiden kiireessä, valmistuu paljon tutkimuksia, joissa ei ole pahimmilla edes yritetty arvioida tulosten todellisuutta. Kun raha kassaan kilahtaa, niin sielu ansiokirjoihin livahtaa.
Käytät lähteinäsi linkkeinäsi kaikenlaisia netti-blogeja. Luin yhtä linkkaamasi artikkelia. Sen jota pitää Indianana Jonesin näköinen tyyppi. Ja toki hurmuri esittelee netissä itsensä monitietäjäksi. Kaikki tytöt sinne anomaan mukaan seikkailuretkille. Kaikkeen sinäkin uskot. Ei oppiarvo yliopistosta tee kenestäkään viisasta. Toki jotain kykyjä todistaa, vaikkapa muotilauseiden sulavaa toistoa ja muotilause-yhdistelmien rakentelukykyä. Sitähän tunnutaan erityisesti median edustajilta vaadittavan. EI viisautta ja tiedeymmärrystä siis, vaan näppärää nopeaa sanankäyttöä.
Tänä perjantaina yle1 klo 2000 tv-Sannikka puhuu myös tieteen vapaudesta. Saa nähdä ulottuuko edes alustava anayysi rahoituksen pakottavaan ohjausvaikutukseen. Epäilen ettei, vaan että mollataan niitä, joka uskaltaa kritisoida populistitiedemiehiä ja -tiedettä.
Tiedehistoria on täynnä väärinoppineita, kiihkoilijoita, toispuolisia, sensuroivia, harharetkiä, jne. Mistä tunnistaa nyt tiedeuskovaisen ja -rahastajan ihanteellisesta itsekriittisestä tieteilijästä? Kas siinä pulma.
Ja pulma satakertaistuu, kun erilaiset aatteelliset liikkeet ja media edustajat esittelee omien intressiensä mukaisia tieteellisä tosiasioita, faktoja. Ja tosi tiedemiehet useimmiten vaikenee, koska puuttumalla vaarantaisi omat tulevat rahoituksensa, kun ei ole pysynyt huugibuugi-populismi-kelkassa mukana.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos jälleen hauskoista kommenteistasi, jotka ovat näppärää sanankäyttöä. Toivoisin tosin mukaan myös tiedettä, tieteellisiä lähteitä, sitä kaivattua viisautta ja tiedeymmärrystä. Pelkkä sanahelinä ja väitteiden toistelu ilman mitään todisteita ei minua vakuuta, vaikka vastaavaa joissakin valtioissa jopa presidentit (ex-presidentit) ovat yrittäneet.

Kyllä jäätelökorrelaatio on nykylukiolaisille tuttu. Voit katsoa asian omin silmin tästä linkistä, jossa on kopioitu sivu lukion maantieteen oppikirjasta.

Valitettavasti se mainitsemasi "uskottu ihmisvaikutteinen hiilidioksidivetoinen ilmastonmuutos" on täyttä totta, ei mikään pelkkä uskomus. Tästä aiheesta olen aiemmissa keskusteluissani linkittänyt sinulle kymmeniä tutkimuksia. Tutkijoita kohtaan on suorastaan kunnianloukkaus sanoa näin: "Mutta haluttujen, maksettujen tutkijoiden kiireessä, valmistuu paljon tutkimuksia, joissa ei ole pahimmilla edes yritetty arvioida tulosten todellisuutta." Yleinen syyttely ja väitteiden heittely on helppoa, jos niitä ei edes yritä todistaa mitenkään.

Pelkkä oppiarvo yliopistosta ei tosiaankaan tee kenestäkään viisasta. En luotakaan ainoastaan yksittäisiin ihmisiin. Luotan tiedemaailmaan kollektiivisesti, muodostuneeseen kokonaiskäsitykseen. On aivan turha väittää, että tiedemaailmassa olisi mahdollisuus niin suureen globaaliin salaliittoon, että se olisi voinut tyhjästä tekaista todisteet ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle ja hiilidioksidipitoisuuden kasvun haitallisuudelle.

Voisin itsekin loukkaantua tästä virkkeestäsi: "Käytät lähteinäsi linkkeinäsi kaikenlaisia netti-blogeja." En käytä kaikenlaisia blogeja, vaan todella tarkkaan valittuja blogeja, jotka perustuvat tieteellisyyteen, kuten tämän linkin kirjoituksessa tilastotieteilijä Grant "Tamino" Fosterin blogia. Itse asiassa käytän blogeja kirjoitusteni lähteenä todella harvoin (useammin olen kyllä ohjannut lukemaan tietystä aiheesta lisää jostakin blogista). Yleensä käytän lähteinä joko alkuperäisiä tiedeartikkeleja tai niistä kirjoitettuja popularisoituja lehtikirjoituksia. Linkitän lähteet teksteihini, joten lähteet voi jokainen itse tarkastaa. Samalla tavalla toivon sinunkin antavan tarkat lähteet - tai edes jonkinlaiset lähteet - väitteillesi.

Kuka on se Indiana Jonesin näköinen tyyppi, josta puhut? Tarkoitatko tämän linkin tekstissä mainittua Alison Tealia? Onko hän mielestäsi Indiana Jonesin näköinen? No siinä tapauksessa voin puoliksi leikilläni sanoa, että sittenpä en ihmettele, ellei yhdennäköisyydestä puhuva henkilö pysty erottamaan hiilidioksidin hyötyjä ja haittavaikutuksia. Nimitys "naispuolinen Indiana Jones" ei tule yhdennäköisyydestä vaan Alison Tealin seikkailuhenkisestä elämäntavasta. Hänestä kertova blogijuttuni on positiivinen esimerkki siitä, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä maapallon roskaantumisen vähentämiseksi. Kyseessä ei ole tiedejuttu, vaan kertomus yhdestä ihmisestä, kuten varmasti jokainen tekstiä lukeva huomaa. Olen ottanut tekstiin Alison Tealilta sitaatteja, jotka kertovat hänen elämästään, en tieteellisiä faktoja. Millä tavalla hän muuten esittelee itsensä monitietäjäksi? Mitä tarkoitat tällä?

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Yhdestä virkkeestäsi olen kanssasi lähes samaa mieltä: "Ja pulma satakertaistuu, kun erilaiset aatteelliset liikkeet ja media edustajat esittelee omien intressiensä mukaisia tieteellisä tosiasioita, faktoja." Erityisesti tämä on ongelma silloin, kun tiedeväitteitä käytetään apuna poliittiseen tai kaupalliseen markkinointiin. Siinä tapauksessa tieto vääristyy tai ainakin yksinkertaistuu usein, vaikka itse tieteeseen kyllä luotan. Tästä ja rahoitusasioista kirjoitin toistakymmentä vuotta sitten näin:

"Öljyjätti Exxon Mobil ja monet muut vastaavat yritykset ovat jo vuosikymmeniä rahoittaneet tutkijoita, jotka yrittävät kiistää ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (viime aikoina tosin myös ilmastonmuutosta tukevia tutkijoita). Parhaillaankin Yhdysvalloissa on käynnissä laaja mainoskampanja (mm. televisioissa), jolla hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä pyritään näyttämään vain positiivisena asiana. - - Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta puhuneet eivät perinteisesti ole saaneet [yritysmaailmasta] samanlaista valtavaa rahoitusta kuin ilmastonmuutosskeptikot. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut. Myös ilmastonmuutoksesta on tullut suurta bisnestä. Yhä enemmän markkinoidaan tuotteita ilmastoystävällisyyden (todellisen tai kuvitellun) perusteella. Ex-Beatles-muusikko Paul McCartney on perustanut ilmastonmuutoksen torjumiseksi Meat Free Mondays -järjestön. - - Meat Free Mondays -järjestön toiminnassa itseäni kuitenkin häiritsee sen läheinen suhde kaupalliseen Goodlife-brändiin, joka valmistaa myyntiin esimerkiksi pakastettuja kasvisruokia. Asian politisoitumista kuvaa myös se, että kun McCartney kävi esittelemässä ideaansa Europarlamentin 'Less meat = Less heat' -seminaarissa, brittiläinen itsenäisyyspuolueen meppi Paul Nuttall ilmoitti järjestävänsä lihansyöntiä puolustavan 'All you need is meat' -barbeque-tapahtuman. - - Mitä suurempia ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia uumoillaan, sitä paremmin ilmastoystävälliset tavarat tai palvelut ehkä käyvät kaupaksi. Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola on jo pitkään epäillyt ilmastonmuutoksen suurimpia kauhuskenaarioita. Itsekin olen aiemmissa blogipostauksissani yrittänyt tähdentää sitä, että ilmastonmuutoksen seurauksia on mahdotonta arvioida täysin varmasti. Tiedemaailman tutkijat ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että ilmasto lämpenee ihmisten toimintojen seurauksena. Muutoksen voimakkuus ja sen seuraukset ovat kuitenkin hyvin epävarmoja ja kiistanalaisia. Monet erilaiset palautekytkennät ja niiden vaikutukset ovat tuntemattomia. Esimerkiksi otsonikato saattaa suojella Antarktista ilmastonmuutokselta. Yleensä vain suurelle yleisölle tarkoitetuissa lehdissä vaikutukset esitetään selkeän varmoina ilman todennäköisyysarviointeja."

Vesa Tanskanen kirjoitti...

PS1: EI se riitä, et on mukavaa, pitää olla myös oikeenlaista tiedekemiaa....
Pitää mm tietää, että hiilidioksidi muodostaa hyvin heikon happon veden kanssa. Oikeammat happamoitumiset tulee jo esim typpihaposta ja etenkin liekö on tuhatkertaiset tehot rikkiyhdisteistä (rikkioksidi, rikkihapot ym).
Suosittelin joskus jollekin ehkä siullenkin yhteissessioita tavallisten kemian opettajain kanssa enkä greenpeacelais-tieteen levittelijöiden kanssa. Toki voi olla joku kemisti tms, joka unohtaa yliopistossa oppimansa tiedeasiat ja alkaa uskoa greenpeaceläis-tiedettä. Tuollaiseen miekin törmäsin ain välillä aktivistivuosinani. Tunnetusti juurikin älykkäimmät ihmiset on altteimpeja kaikenlaisille aate-höyrähdyksille ja kuin myös mm hypnoosille. Korjasin tuossa siis samalla aiemmin sinun esittämääsi väärää päinvastaista höyrähtämisen tulkintaa. Sitä käsitystä on levittänyt varmaan joku höyräytys-toimija sumutus-savuksi. Vaikka siis totuus on toisin päin tieteen valossa.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Melkoista uutispuuroa ja kirsikkaa olet nauttinut, jos et tiedä hiilidioksidin vaikutusta valtamerten happamoitumiseen. :-)

Valtamerten happamoitumista ei aiheuta itse ilmastonmuutos vaan ilmastonmuutostakin aiheuttava hiilidioksidi. Vaikutus on kemiallisesti täysin selvä ja myös mitattavissa suoraan meristä. Teollisen vallankumouksen jälkeen valtamerten pintaveden pH on alentunut 0,11 pH-yksiköllä. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta täytyy muistaa, että pH-asteikko on logaritminen. Tuo 0,11 pH-yksikön pudotus tarkoittaa käytännössä sitä, että happamuus (vetyionikonsentraatio) on lisääntynyt 28,8 prosentilla. Näin nopeaa pH:n muutosta valtamerissä ei aiemmin ole tapahtunut ainakaan 300 miljoonaan vuoteen. Itse asiassa muutos on ollut kymmeniä kertoja tai jopa sata kertaa nopeampi kuin yksikään aiempi valtamerten happamuuden muutos kymmeniin miljooniin vuosiin.

Nuo em. tiedot ovat peräisin maapallon parhailta alan asiantuntijoilta:

NOAA 1

NOAA 2

Nature

CSSR

Science Magazine

EPA

WHOI

Science Direct

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tuossa Naturen linkissä on muuten selkeä kuva, josta näkee hiilidioksidin vaikutusmekanismin. Hiilidioksidi liukenee veteen hiilihappona. Hiilihaposta tulee bikarbonaatti-ioneja ja edelleen karbonaatti-ioneja. Kummassakin vaiheessa irtoaa protoneja (vetyioneja), mikä lisää happamuutta.

CO2(aq) + H2O ↔ H2CO3

H2CO3 ↔ HCO3- + H+

HCO3- ↔ CO32- + H+

Ei se sen vaikeampaa tiedekemiaa ole.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Unohtui kommentoida, että hiilidioksidi on suurin syyllinen valtamerten happamoitumiseen. On eri asia puhua hapon vahvuudesta ja siitä, kuinka paljon päästöjen todelliset vaikutukset meriekosysteemissä ovat. Typpi- ja rikkiyhdisteiden vaikutus on paljon pienempi kuin hiilidioksidin vaikutus, kun katsotaan koko valtameriä. Sen sijaan paikallisesti, esimerkiksi rannikoiden lähellä, typpi- ja rikkiyhdisteet voivat vaikuttaa paljonkin. Asiaa voi tutkia esimerkiksi täältä:

PNAS: Impact of anthropogenic atmospheric nitrogen and sulfur deposition on ocean acidification and the inorganic carbon system

Science Magazine: Impact of Anthropogenic CO2 on the CaCO3 System in the Oceans

AGU: Coastal ocean CO2–carbonic acid–carbonate sediment system of the Anthropocene

Johtopäätökset ovat selvät: ”Anthropogenic nitrogen and sulfur deposition to the ocean surface alters surface seawater chemistry, leading to acidification and reduced total alkalinity. - - The acidification effects, although not as large globally as those of anthropogenic CO2 uptake, could be significant in coastal ocean regions because these regions are already vulnerable to other human impacts, including nutrient fertilization, pollution, overfishing, and climate change.”

Toistan jo vaikka kuinka monetta kertaa eri keskusteluissamme: Väitteet täytyy pystyä perustelemaan. Pelkkä väitteiden heittely ja niiden toistelu ei riitä.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

PS 2: Jatkakaamme tutkimussalaliittoihin. En yllättynyt, että nostit esille tiedon, että suuryritykset tekee laajamittaisesti monenlaista tutkimustoimintaa. Ensimmäiset mielikuvani oli jo -60-luvulta, kun amerikkalaisia yritysia kehuttiin erityisesti myös hyvin tutkimumyönteisiksi. Että meidänkin pitäisi. Erästä sen hyvinkin liikuttavaa haaraa kuvasi äsken tv:stä tullut "Suurten satojen mies" eli dokumentti Norman Borlaug:sta joka pääsi/joutui Rockefeller säätiön rahoittamiin kasvinjalostushankkeisiin. Katsokaa jos vielä lie Areenassa.
Sinulle sitten lienee ilmeisesti tuntematonta, mahdotonta, ihan mahdotonta ajatellakkaan, että juurikin Greenpeace-klaanissa on fraktiot, joka järjestää, kerää hirmuisesti rahaa kaikenlaisiin tarkoitushakuisiin tutkimushankkeisiin. Poimitaan rahat valtioilta, säätiöiltä, suuryrityksiltä ja miljonääreiltä ja miksei pienmaksajiltakin. Panee varmaan mukaan toki siivun 'omiakin' rahojaan, joita se hankkii näyttävillä tempauksillaan. Suojelurahan keräämiselle on muitakin keinoja kuin pyssyjen kanssa heiluminen. Ja hommahan on halpaakin, jos osaa naruttaa aatteeen ihmisiä.
Median myynti. Greenpeace-klaanin jutut läpäisee median, laatumedia hirveen helposti. Kauheusspekulaatio kolahtaa heti. Vaikka mahdollisen kauheuden todennäköisyys olisi alle prosentin ellei promillen, niin gp-media raportoinnissa se nousee päällimmäiseksi. Ja toki sanotaan tieteen sen sanovan. Tiede todisti.
Julkisuudessa gp puhuu alkuperäiskansojen suojelusta. Ei varmaan ikinä tunnusta, että juurikin 'noin äskettäin' tuhosivat alkuperäiskansojen hylkeennahkatuotteiden myynnin ja elantomahdollisuuden siltä osin hyljekampanjoillaan. Elinmahdollisuuden, joka on luonnonvarojen luonnollista järkevää käyttöä. Ja tuottaa dokumentteja joissa, muka ilmastomuutos on eskimoilla tuhonnut koiravaljakot ja niillä metsästämisen. Ei vaan kukapa nykymedian ja koulun käynyt lapsonen, haluaisi arktiseen viimaan, jos vaihtoehto on lihota sosiaaliturvan varassa. No, onneksi kenties osa viihtyy ja saattaa löytyä jotkut, jotka järjestää kunnon maksusta koiravaljakkoretkiä jää peittämille merile. Tässäkin sitten toiset löytää eriarvoistumisen kiihkeytymistä. ja lajien supistumista: Tottakai turistien koirat varmaan täikylvetetään ja jalostetaan kiltimpään suuntaan.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Näinpä toistat:
Sanot "Toistan jo vaikka kuinka monetta kertaa eri keskusteluissamme: Väitteet täytyy pystyä perustelemaan. Pelkkä väitteiden heittely ja niiden toistelu ei riitä."

Sinä linkkeihisi hukkuva totuuden ystävä hyvä. Ystävänpäivä onnittelut. Tähän laittaisin kukkakimpun jos osaisin. Ollos kuvitteellisesti hyvä.

Mutta missä on se tutkimus siellä jo miljoonien uskontunnustusten joukossa, mikä todistaa, että juurikin hiilidioksidi on peloitellun vahvuinen ilmastokaasu. Kuule, Jeesuksen jumalallisuudesta ja itse Jumalasta on miljoonittain todistuskirjoituksia. Mikä niistä sinulle oikeasti todistaa alkupeäisen väittämän. Eikä vain seurausoletuksia teologiatieteille ja alkuehtoja teologisille jatkotutkimuksille.

Ja aina minä saan sinulle toistaa: Minä en mitenkään kiellä vaan sanon:
- Ilmasto voi muuttua
- ilmasto on aina muuttunut
- jumala ei luonut maailmaa vakaaksi greenpeaceläiseksi vakioitavaksi pesäksi
- muutos on luonnon olemus

Ja kun olen laittanut linkin muutamalle blokistille, joilla on hyviä linkkejä tieteeseen, niin dissmissat ne kuin paraskin denialialisti dismissaaja.....

Otapa vaikka:
https://ilmastotiede.wordpress.com/2016/03/06/ilmastonmuutoksen-perusmyytit-100-sekunnissa/

Jari Kolehmainen kirjoitti...

:-)

Niin, edelleen kaipaan oikeita tiedelinkkejä enkä vain näppärää sanankäyttöä ja viittauksia nimettömien yksityishenkilöiden blogeihin.

Quod Erat Demonstrandum

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Voisitko yrittää tehdä postauksen näkökulmasta ilmastonmuutoksen hyödyt ympäristölle, jos sellaisia edes yhtäkään on ja löytyisikö oikeasti faktaa/konkreettista dataa sen puolesta.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos ehdotuksestasi. Tuota täytyykin miettiä. Näkökulma on siinä mielessä erittäin hankala, että kyllähän hyvin monet lajit hyötyvät ilmastonmuutoksesta. Samaan aikaan kuitenkin monille muille lajeille on haittaa. Koska ilmastonmuutos varsinkin globaalisti ajatellen lisää luontokatoa (biodiversiteetin pienenemistä), kokonaisvaikutus ympäristöön on siis negatiivinen.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Tiedoksi kommentoijille:

En julkaise kommentteja, joissa on linkkejä puoluepoliittisiin julkaisuihin.

Vesa Tanskanen kirjoitti...

Sanot: "Niin, edelleen kaipaan oikeita tiedelinkkejä enkä vain näppärää sanankäyttöä ja viittauksia nimettömien yksityishenkilöiden blogeihin."

Laittamani linkki on toki tässä yksityshenkilö. Mutta jos luet hänen juttujaan, huomaisit että tämä emeritus on supertieteellinen. Parasta maassamme. Lue ja ymmärrä se.
Linkki uudestaan, siellä on muitakin mahtijuttuja.:

https://ilmastotiede.wordpress.com/2016/03/06/ilmastonmuutoksen-perusmyytit-100-sekunnissa/

Ja huomaa että hän käyttää tiedelinkkejä ja sitä minä osaan huonommin. Silloin vielä osin osasin kun tiedelaitoksen työpöydän ääressä istuin. Bloki on tiedelinkkien aarrearkku.

Quod Erat Demonstrandum
Minäkin lopetin Kansan Uutisten keskustelujen käymisen, kun he pani keskustelijat Facebook-CIA-FBI-tarkkailuun.

Jari Kolehmainen kirjoitti...

Kiitos jälleen kommentistasi.

Tunnetko siis henkilökohtaisesti Ilmastotiede-blogin kirjoittajan, koska tiedät hänen olevan emeritus eli eläkkeellä oleva miespuolinen (merkittävä) ammattilainen? Mikään ei minun mielestäni viittaa tuohon, eikä sukupuoltakaan ole kerrottu. Hän itse toteaa blogin tiedoissa näin: "Bloggaaja on alaa seuraava yksityishenkilö. Kirjoitan silloin kun jaksan ja töiltä ehdin." Tämän mukaan hän siis ei ole emeritus.

Linkkaamassasi tekstissä hän arvostelee Ylen nettisivuilla vuonna 2015 julkaistua videota. Videota ei enää ole nähtävissä, joten itse asiaan on vaikea ottaa kantaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että arvostelu menee pieleen, vaikka se onkin saatu näyttämään tieteelliseltä laittamalla tieteellisiä linkkejä IPCC:n raporttiin. Video ilmeisesti kertoi siitä, mitä ilmastonmuutoksen seurauksena ennusteiden mukaan tulee tapahtumaan. Siteeratut IPCC:n tekstit puolestaan kertovat siitä, mitä tähän mennessä on tapahtunut. Jos tähän mennessä ei ole tapahtunut jotakin, sen perusteella ei voi sanoa, ettei näin voi tapahtua tulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen tulevia muutoksia pystytään mallintamaan tietokonemalleilla ja ne kertovat IPCC:n mukaan ihan muuta kuin mitä Ilmastotiede-blogin anonyymi kirjoittaja yrittää väittää.

Olet jatkuvasti kritisoinut IPCC:tä. Silloinko IPCC kuitenkin mielestäsi on luotettava tiedelinkki, kun IPCC:tä hyvin valikoivasti siteeraamalla saadaan asiat näyttämään sellaisilta kuin itse uskot tai haluat?

Koskaan aiemmin en ole ollut kanssasi mistään niin eri mieltä kuin tästä: "Mutta jos luet hänen juttujaan, huomaisit että tämä emeritus on supertieteellinen. Parasta maassamme. Lue ja ymmärrä se."

Ilmastotiede-blogissa on kyllä jonkin verran tiedelinkkejä, joita käytetään kuitenkin hyvin tarkoitushakuisesti. Sen lisäksi siellä on paljon linkkejä, jotka ovat kaikkea muuta kuin tieteellisiä. Itse asiassa tiedän blogin ja sen kirjoittajan vähän turhankin hyvin. Olen lukenut hänen tekstejään ja myös väitellyt hänen kanssaan (Ilmastotiede-blogin kirjoittajana esiintyneen anonyymin henkilön kanssa) eräällä keskustelupalstalla. Siellä käytyjen keskustelujen pohjalta olen entistäkin varmempi siitä, ettei Ilmastotiede-blogi sovi luotettavaksi lähteeksi. Se on kaikkea muuta kuin luotettava.